Nikotiinittomien sähkösavukenesteiden verokohtelu on tällä hetkellä epäselvä. Hallinto-oikeudet ja käräjäoikeudet vaikuttavat tällä hetkellä tulkitsevan samaa lakia eri tavoin. Epäselvä oikeustila aiheuttaa riskejä alan toimijoille. Miten tilanteessa tulisi toimia?
Artikkelit
Rikosasianajaja Hyvinkäällä ja Uudellamaalla – Asianajaja rikosasiaan
Tarvitseeko esitutkinnassa ja rikosasian oikeudenkäynnissä olla asianajaja? Kyllä, asianajajan käyttäminen kannattaa. Käyttämällä asianajajaa huolehdit oikeusturvasi toteutumisesta parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä artikkelissa kerromme miksi.
Välitysmenettely
Välitysmenettely on yleisille tuomioistuimille vaihtoehtoinen riidanratkaisumenettely erityisesti liike-elämään liittyvien riitojen ratkaisuun.
Veropetos kryptovaluutalla
Kryptovaluutat tulivat suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään 2000-luvun alussa eritoten Bitcoinin ansiosta. Sittemmin kryptot ovat vakiintuneet sijoitusinstrumentiksi. Tätä kirjoitettaessa on uutisoitu, että noin 11 % suomalaisista omistaa kryptovaluuttoja. Tehostunut verovalvonta ja virtuaalivaluuttojen ajoittain huimat arvonmuutokset ovat johtaneet myös verotarkastuksiin, jälkikäteen määrättyihin veroihin sekä Verohallinnon tekemiin rikosilmoituksiin epäillyistä veropetoksista tai törkeistä veropetoksista.
Nuori rikoksesta epäiltynä tai syytettynä
Asiantunteva juristi voi rikosprosessin kaikissa vaiheissa huolehtia nuoren oikeuksien toteutumisesta, antaa tarvittavaa oikeudellista neuvontaa sekä tukea nuorta prosessissa, joka voi muuten tuntua kuormittavalta ja pelottavalta.
Rikosasianajaja Tampere-Pirkanmaa
Rikosasioiden käsittelyssä avustajan käyttäminen kannattaa sekä rikoksesta epäillyn tai vastaajan että rikoksen uhrin eli asianomistajan asemassa. Avustajan läsnäolo rikosasian eri vaiheissa on tärkeää asianosaisen oikeusturvan toteutumiseksi ja prosessin sujuvan etenemisen turvaamiseksi.
Puuttuva rakennuslupa ja muut vallintavirheet
Julkisuudessa käytävä keskustelu asuntojen virheistä pyörii yleensä sisäilmaongelmien sekä home- ja kosteusvaurioiden ympärillä. Vähemmälle huomiolle jäävät sellaiset virhetyypit, joita ei voi sellaisenaan aistinvaraisesti havaita ja jotka eivät yleensä aiheuta välitöntä terveyshaittaa. Yksi tällaisista näkymättömistä virhetyypeistä on vallintavirhe.
Konkurssi ja rikos – osa II, velallisen epärehellisyys
Velallisen epärehellisyys kuuluu rikoslain 39 luvussa säädettyihin velallisen rikoksiin. Kriminalisoinnin tarkoituksena on suojata velkojien taloudellisia etuja tilanteilta, joissa velallinen tahallaan perusteettomasti tai oikeudettomasti jättää velkojaan maksamatta.
Konkurssi ja rikos – osa I
Velallisen rikoksille yhteistä on, ne koskevat maksukyvyttömyystilanteita, kuten konkurssia ja ulosottomenettelyä. Kaikilla säännöksillä pyritään tavalla tai toisella suojelemaan velkojien etuja ja turvaamaan heidän tasapuolista kohteluaan.
Käytetyn auton virhe
Käytetyn auton virheen arviointi ei ole vain teknistä selvittelyä, vaan kokonaisvaltaista oikeudellista arviointia, jossa keskiössä ovat autokauppaa koskeva sopimus ja ennen kauppaa kaupan kohteesta annetut ja muuten saadut tiedot.
Jeesiä yrityksille ja yrittäjille
Käytännön asianajotyössä jeesaamme päivittäin monia yrityksiä ja yrittäjiä. Joskus asia ratkeaa puhelinsoitolla, eikä tarvetta maksulliselle toimeksiannolle ole. Asianajotoimistomme jeesaa virallisesti lakiasioissa nyt myös Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin jäsenyrityksiä!
Avustaja rikosprosessiin?
Rikosasian käsittelyssä avustajan käyttö on keskeinen oikeusturvan takaaja alkaen esitutkinnasta aina tuomioon asti. Avustaja varmistaa, että asiakkaan oikeudet ja edut tulevat huomioiduiksi ja auttaa asiakastaan ymmärtämään prosessin vaiheet.
OTA YHTEYTTÄ
Tarkemmat toimistomme yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivulta.
