Autoliikkeen vastuu käytetyn auton virheestä
Autoliikkeestä ostetun käytetyn auton virhettä arvioidaan kuluttajansuojalain 5 luvun säännösten mukaisesti. Sen sijaan kahden yksityishenkilön välillä tehtyyn käytetyn ajoneuvon kauppaan ei sovelleta kuluttajansuojalakia vaan kauppalakia. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme nimenomaan autoliikkeen kanssa tehtyä autokauppaa. Kuitenkin myös kahden yksityishenkilön väliseen kauppaan sovellettava kauppalain 4 luku sisältää pääpiirteiltään kuluttajansuojalain kanssa samankaltaisia säännöksiä kaupan kohteen virheestä, tosin ilman kuluttajansuojan elementtiä.
Virhearvioinnin lähtökohta: käytetyn auton pitää vastata sovittua
Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:n mukaan myyjän ostajalle toimittaman tavaran tulee olla sopimuksen mukainen. Lainkohdassa on lueteltu joukko tarkentavia seikkoja siitä, milloin kaupan kohde erityisesti on osapuolten sopimuksen mukainen. Kaupan kohteen tulee esimerkiksi vastata kuvaukseltaan, laadultaan ja toimivuudeltaan sovittua ja sen tulee soveltua siihen käyttötarkoitukseen, johon ostaja on sen hankkinut. Kaupan kohteen tulee kestävyydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan vastata myös sitä, mitä ostaja voi kohtuudella odottaa. Tässä luetellut ovat ainoastaan joitakin esimerkkejä kuluttajansuojalaissa luetelluista seikoista. Edelleen 13 §:n mukaan, jos tavara poikkeaa siitä, mitä 12 §:ssä säädetään, siinä on virhe.
Auton virheellisyyttä arvioitaessa auton kuntoa verrataan siis ensisijaisesti siihen, missä kunnossa auton pitäisi kauppasopimuksen mukaan olla. Jo ennen kaupantekoa on tärkeää kiinnittää huomiota myyjän antamien tietojen riittävään dokumentoimiseen. Neuvotteluja käytäessä ja ajoneuvon tietoja vaihtaessa on hyvä suosia kirjallista yhteydenpitotapaa. Suullisestikin käydyt keskustelut kannattaa ainakin olennaisilta osiltaan vahvistaa kirjallisesti. Kirjallisesti annettuihin tietoihin ja kirjallisesti tehtyihin sopimuksiin on huomattavasti helpompaa jälkikäteen vedota verrattuna suullisiin puheisiin, joihin liittyvistä todisteluvaikeuksista riskin kantaa yleensä suullisiin puheisiin vetoava osapuoli.
Kaikki tärkeät ja kaupan kannalta vaikutukselliset seikat on syytä kirjata kauppakirjaan. Myös kaikki kaupan kohdetta koskevat dokumentit, kuten huoltokirja ja selvitykset ja kuitit tehdyistä huolloista ja korjauksista, olisi ostajan hyvä nähdä ennen kauppaa ja saada itselleen kaupanteon yhteydessä.
Käytetyn auton virheen arviointi
Käytetty auto on harvoin täysin virheetön. Aikaisempi käyttö ja siihen liittyvät käytön jäljet kuuluvat sinänsä asiaan. Käytetyssä ajoneuvossa voi olla tavanomaiseen kulumiseen liittyviä vikoja tai puutteita, joita ei ole kuitenkaan pidettävä kaupan kohteen virheenä. Erityisesti vika tai puute ei ole kaupan kohteen virhe silloin, kun siitä on kerrottu ostajalle ennen kauppaa. Luonnollisesti myöskään ostajan oman toiminnan seurauksena aiheutunut vika ajoneuvossa ei ole myyjän vastuulla oleva virhe.
Käytetyn auton mahdollisia vikoja ja puutteita tulee tarkastella suhteessa ajoneuvon ikään, hintaan ja ajettuihin kilometreihin sekä siihen, mitä tietoja ostajalle on ajoneuvosta annettu. Mikäli ajoneuvo on huonommassa kunnossa kuin mitä ostajalla on edellä mainitut huomioiden ollut syytä olettaa, voi viassa olla kyse kaupan kohteen virheestä. Mahdollista virhettä arvioitaessa tulee huomioida myös se, millaista käyttöikää vioittuneelta osalta tai rakenteelta on yleensä voitu odottaa. Myös sinänsä normaali kuluminen voi kuitenkin olla kaupan kohteen virhe, jos normaalista kulumisesta aiheutuvat korjauskustannukset ovat huomattavat ja kohtuuttomat ostajan odotuksiin nähden.
Ajoneuvossa on virhe myös silloin, kun se ei ole vastannut myyjän siitä antamia tietoja. Tällaisia tietoja voivat olla erilaiset tekniset tiedot sekä historia- ja huoltotiedot ja näihin liittyvät puutteet. Jos virheellisellä tai puutteellisella tiedolla ei kuitenkaan ole vaikutusta auton arvoon tai käytettävyyteen, ei ostajalla ole oikeutta hyvitykseen tietojen virheellisyydestä.
Autossa voi sinänsä olla vikoja ja puutteita ilman, että kyse olisi juridisesti merkityksellisestä virheestä. Virhearvioinnin kannalta esimerkiksi puhdas visuaalinen havainnointi tai mahdollisten vikojen tekninen selvittäminen ei siis ole riittävää, vaan kyse on juridiikan osaamista vaativasta arviosta.
Käytetyn auton virhe ja ostajan oikeudet
Ilmoita käytetyn auton virheestä heti myyjälle
Mikäli havaitset ajoneuvossa virheen tai epäilet virhettä, ota aina yhteyttä myyjään ja ilmoita havainnoistasi. Heti alussa on myös syytä yrittää selvittää myyjän kanssa, onko ajoneuvon takuu yhä voimassa ja kuuluuko havaittu virhe takuun piiriin. Ilmoitus virheestä tai varsinainen reklamaatio tulee tehdä viivytyksettä ja joka tapauksessa kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun virhe olisi pitänyt havaita. Reklamaatiossa virhe ja siihen perustuvat vaatimukset tulee yksilöidä riittävästi.
Mikäli asia ei viivytyksettä selviä myyjän kanssa keskustellen tai tilanne vaikuttaa muuten epäselvältä, on oikeudenmenetysten estämiseksi järkevää kääntyä autokauppariitoja hoitavan asianajajan puoleen. Asianajajan kanssa autokauppariitaan pyritään hakemaan aina ensisijaisesti neuvotteluratkaisua. Yleensä käräjäoikeus on vasta viimeinen vaihtoehto.
Myyjän oikeus korjata käytetyn auton virhe
Jos virhe kuuluu myyjän virhevastuun piiriin, ensisijainen keino ajoneuvon virheen hyvittämiseksi on virheen korjaaminen. Myyjällä on oikeus tutkia ja korjata virhe omalla kustannuksellaan kohtuullisessa ajassa virheen ilmoittamisesta. Mikäli ostaja ei anna myyjälle mahdollisuutta kaupan kohteen korjaamiseen, voi ostaja menettää oikeutensa virheen täysimääräiseen korvaamiseen asian myöhemmässä vaiheessa.
Käytetyn auton hinnanalennus virheen takia
Mikäli virheen merkitys on vähäinen tai virhettä ei ole mahdollista korjata, virhe voidaan hyvittää myös virhettä vastaavalla hinnanalennuksella. Virhe voidaan hyvittää hinnanalennuksena myös siinä tapauksessa, ettei virheen korjaamisesta päästä yhteisymmärrykseen tai myyjä ei korjaa virhettä kohtuullisessa ajassa.
Käytetyn auton kaupan purkaminen
Myös kaupan purku on mahdollista, mikäli virheen oikaiseminen ei ole mahdollista, se aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia tai myyjä ei suostu suorittamaan oikaisua kohtuullisessa ajassa. Kaupan purku ei kuitenkaan tule kyseeseen vähäisten virheiden kohdalla. Virheen pitää kauppaa purettaessa olla niin vakava, ettei sen oikaiseminen tule kyseeseen. Kun kauppa puretaan, ostaja palauttaa ajoneuvon myyjälle ja myyjä palauttaa ostajalle ajoneuvon kauppahinnan tuottokorkoineen.
Menettely autokauppariidassa
Mikäli käytetyn auton virhettä koskevaa riitaa ei saada ratkaistua sovinnollisesti, voi asian saattaa kuluttajaneuvonnan arvioitavaksi tai Kuluttajariitalautakunnan tai käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Näistä kuitenkin ainoastaan käräjäoikeuden antama tuomio on täytäntöönpanokelpoinen ja velvoittava. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu on luonteeltaan ainoastaan suositus. Vaikka ratkaisu ei siis ole velvoittava, noudattavat yleensä ainakin suurimmat autoliikkeet suosituksia. Asiassa voidaan myös hankkia ensin kuluttajariitalautakunnan ratkaisu ja vasta tämän jälkeen jatkaa asian käsittelyä käräjäoikeudessa, mikäli Kuluttajariitalautakunnan ratkaisua ei noudateta. Tällöin kuitenkin prosessiaika voi venyä huomattavan pitkäksi.
Viimeistään sovintoneuvottelujen kariutuessa on hyvä hankkia puolueettoman asiantuntijan vikadiagnoosi ajoneuvosta ja kustannusarvio korjauksista jatkoa varten. Mitä pidemmälle riita-asia etenee, sitä tärkeämpää on, että ajoneuvon virheet on mahdollisimman pian niiden havaitsemisen jälkeen dokumentoitu riittävästi ja niistä on esittää näyttöä myöhemminkin. Myös reklamaatio, osapuolten keskustelut virheistä ja neuvottelut niiden korjaamisesta ynnä muu ostajan ja myyjän välinen viestintä virhetilannetta koskien on hyvä hoitaa kirjallisesti, jotta näistä on jatkossa esittää näyttöä.
Mikäli vika vaikuttaa luonteeltaan sellaiselta, että se voi ajoneuvon käyttöä jatkamalla pahentua tai aiheuttaa lisää vahinkoja, ajoneuvon käyttäminen tulisi myös lopettaa lisävahinkojen välttämiseksi. Ostajalla ei ole oikeutta korvaukseen ajoneuvon virheestä siltä osin, kuin virhe tai vahingot on aiheutettu omalla toiminnalla.
Autokauppariidan asianajokulujen ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen vakuutuksesta
Lähtökohtana riita-asioissa on, että asianajokuluja ja oikeudenkäyntikuluja vaaditaan vastapuolelta. Usein kuitenkin varsinkin sovintotilanteissa riidan osapuolet sopivat, että osapuolet eivät vaadi toisiltaan korvausta asianajo- ja oikeudenkäyntikuluistaan. Varsinkin tällöin on tärkeää, että heti riita-asian aluksi on selvitetty mahdollisuus saada asianajokuluja ja oikeudenkäyntikuluja korvattavaksi oikeusturvavakuutuksesta.
Oikeusturvavakuutuksesta korvataan välittömät ja kohtuulliset oikeudenkäynti- ja asianajokustannukset. Yksityishenkilöllä oikeusturvavakuutus sisältyy usein kotivakuutukseen, mutta myös ajoneuvon vakuutus voi sisältää oikeusturvavakuutuksen, joka korvaa ajoneuvon kauppaa koskevista riita-asioista aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja. Käytettyä ajoneuvoa ostaessa ja vakuutettaessa onkin kannattavaa harkita myös oikeusturvavakuutuksen tarve osana muuta ajoneuvon vakuutusta.
Asianajaja käytetyn auton virhettä koskevaan riita-asiaan?
Oletko ostanut käytetyn auton autoliikkeestä eikä auto toimi odotetulla tavalla? Tai oletko myynyt vanhan autosi toiselle yksityishenkilölle netissä ja sait reklamaation ostajalta? Olitpa sitten auton ostaja tai myyjä, toimistomme asianajajat ja muut juristit palvelevat sinua asiantuntevasti ja tehokkaasti autokauppariitoja koskevissa asioissa. Mikäli tarvitset apua, ota yhteyttä toimistomme nettisivuilta löytyvällä yhteydenottolomakkeella tai soita 019 450 370 tai lähetä sähköpostia info@tapiokinanen.com.
Jenni Mustajärvi
juristi, OTM