Verotarkastusmenettelyä on olennaisesti muutettu verovelvollisen kuulemisen osalta heinäkuun 2014 alusta lukien. Muutos ei ole herättänyt suurta huomiota muualla kuin osassa aiheen piirissä työskenteleviä. Muutoksessa on kuitenkin kyse merkittävästä verovelvollisen oikeusturvaan liittyvästä seikasta.
Uudistuksen tavoitteena on tarkastus- ja verotusprosessin keventäminen ja päällekkäisen työn välttäminen.
Tavoite on toteutettu siten, että verotarkastuksessa ei enää laadita alustavaa tarkastuskertomusta, johon verovelvollisella on mahdollisuus antaa vastineensa. Verovelvollista ei enää kuulla myöskään maksuunpano- ja verotuspäätöksen valmistelun yhteydessä ellei kuulemiseen olisi erityistä aihetta.
Vuoden 1998 verotusmenettelyasetuksessa todettiin, että verovelvolliselle on annettava tilaisuus tulla kuulluksi. Kuulemismahdollisuuden jälkeen laadittiin lopullinen verotarkastuskertomus ja se toimitettiin edelleen maksuunpano- ja verotuspäätöksen valmisteluun.
Hyvä vastine alustavaan tarkastuskertomukseen sisälsi yleensä verovelvollisen esittämää kirjallista selvitystä seikoista, joita verotarkastuksessa oli tullut esille jälkiverotuksen mahdollisena perusteena.
Vastineeseen ja sen kirjallisiin muihin liitteisiin ja todisteisiin tuli verotarkastajan ottaa kantaa Verohallinnon antamien hyvää verotarkastustapaa koskevien ohjeiden mukaisesti. Mikäli verovelvollisen esittämää seikkaa ei hyväksyttäisi, tuli asia perustella. Hylkypäätökselle oli perustelemispakko.
Tällä oli jatkossa suuri merkitys harkittaessa ja laadittaessa mahdollisia verovalituksia maksuunpanopäätösten jälkeen.
Nyt muutetuissa säännöksissä on kyse siitä, että edellä kuvattu verovelvollisen vastine kirjallisine selvityksineen ja niiden hyväksyminen tai perusteltu hylkääminen jää menettelystä pois.
Tilalle tulee suoraan lopullisen kertomuksen toimittaminen verovelvolliselle. Tähän kertomukseen verovelvollinen saa antaa vastineen ja sitä pyydettäessä on kerrottava, mistä asioista hänen tulisi erityisesti esittää selvitystä.
Verotarkastuskertomuksen laatinut verotarkastaja laatii sitten maksuunpanoa varten verovelvollisen antaman vastineen perusteella lausunnon, joka lähetetään vain tiedoksi verovelvolliselle.
Näin lausunnon verovelvollisen vastineesta maksuunpano- ja verotuspäätöksen valmistelua varten tekee samainen verotarkastaja, joka on laatinut verotarkastuskertomuksen.
On aika oletettavaa, että tässä rakennelmassa lausunnon käytetyin ilmaisu tulee olemaan lakonisesti, että verovelvollinen ei ole esittänyt mitään uutta tai asiaan vaikuttavaa.
Menettelyä ei voitane katsoa kovinkaan verovelvollisen oikeusturvaa parantavaksi tai edes entisellään säilyttäväksi, koska siitä on jäänyt poisaikaisemmin alustavan kertomuksen perusteltavat hylkypäätökset, joita ei vastineeseen annettu verotarkastajan lausunto korvaa.
Tuntuu siltä, että uudistuksen tavoite tarkastus- ja verotusprosessin sujuvoittaminen ja päällekkäisen työn välttäminen on osittain kuvatulla järjestelyllä mahdollista, mutta se koskee ainoastaan verotarkastuksen jälkeen verovalmistelijoita maksuunpano- ja verotuspäätöksen valmistelussa. Kevennystä on nähtävissä myös verotarkastajien osalta, koska he vapautuvat asian täysimittaisesta uudelleen käsittelystä laatimalla vain lausunnon ”omassa asiassaan” verovelvollisen vastineesta verovalmistelua varten.
Verovelvollisen vaikutusmahdollisuus tulevaan verotuspäätökseen on selkeästi kaventunut ja tämä tullee johtamaan niin oikaisulautakunnissa kuin hallinto-oikeuksissa käsiteltävien valitusten määrään ja sisältöön.
Oikaisulautakunnille ja hallinto-oikeuksille toimitettavat valitukset tulevat todennäköisesti sisältämään tämän jälkeen sellaisia yksinkertaisiakin oikaisuvaatimuksia, jotka aikaisemmin saatiin oikaistuksi varhaisemmassa vaiheessa ja joilla nyt tullaan rasittamaan oikaisuasteita tarpeettomasti.
Kun verotuksessa tulee lähteä siitä, että asia tulee olla selvitetty ennen kuin maksuunpano- ja verotuspäätöstä voidaan tehdä, voidaan kysyä, onko asia nyt uudistuksen jälkeisessä nopeutetussa menettelyssä sivuuttaen verovelvollisen kuulemisen alustavan tarkastuskertomuksen jälkeen sittenkään hyvä ajatus.
Onko asiassa saatu riittävä selvitys kun suoraan lopulliseen kertomukseen vain liitetään saman verotarkastajan antama lausunto verovalmistelua varten. On aika vaikea nähdä, että pitkänkin verotarkastusprosessin jälkeen uudistuksen kevennetyllä menettelyllä verotarkastaja edes perustellusta syystä muuttaisi alkuaan ottamaansa käsitystä verotukseen vaikuttavasta seikasta. Tämä on ollut vaikeata entisessäkin menettelyssä, mutta ei mahdotonta. Uudessa menettelyssä voidaan kuvitella entistä useammin kuultavan vastauksena, että voihan asiasta sitten valittaa.
On totta, että verotarkastuksessa on ollut päällekkäisyyksiä, mutta se on kohdistunut maksuunpano- ja verotuspäätöksen valmistelun yhteydessä suoritettuun kuulemiseen, jota on joissain olosuhteissa kohtuuden mukaan pidettävä tarpeettomana.
Sen sijaan luopuminen alustavasta verotarkastuskertomuksesta ja sen jälkeisistä välittömistä perustelluista kannanotoista verovelvollisen esittämiin seikkoihin ennen maksuunpano- ja verotuspäätöksen valmistelua on ongelmallinen ja selvä oikeusturvan kavennus. Muutoksen asiallinen läpivieminen ilman että kuormitetaan valitusasteita turhilla sioilla, vaatii verotarkastajien koulutukseen panostamista ja osin valitettavasti myös asennemuutosta.
Uudistus lisää entisestään tarvetta käyttää ulkopuolista asiantuntijaa niin valmistauduttaessa verotarkastukseen kuin verotarkastusprosessin aikana, jotta asiasta saadaan riittävä selvitys ennen mahdollisen jälkiverotuksen toimittamisedellytysten täyttymistä verovelvollisen oikeusturvan takaamiseksi.