Oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisessä osassa on rikoksesta epäillyn oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuojaksi kutsuttu menettely antaa takeet sille, että rikoksesta epäilty tulee suojatuksi pakottamiselta ja turvaa sen, että epäilty voi tosiasiassa valita käyttääkö vaitiolovelvollisuuttaan jättäytyen passiiviseksi vai osallistuuko aktiivisesti oman rikoksensa selvittämiseen.
Itsekriminointisuojaa rikkoen hankitut todisteet vaarantavat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen. Riskiltä kuitenkin vältytään, kun itsekriminointisuojaa rikkovat todisteet asetetaan hyödyntämiskieltoon. Itsekriminointisuoja saa tukea oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:ssä säädetystä hyödyntämiskiellosta.
OK 17:25:n mukaan hyödyntämiskielto koskee myös todistetta, joka on hankittu muussa menettelyssä kuin esitutkinnassa tai rikosasian oikeudenkäynnissä henkilöltä pakkokeinon käyttämisen uhalla tai muutoin vastoin hänen tahtoaan, jos hän tällöin oli epäiltynä tai vastaajana rikoksesta taikka esitutkinta tai oikeudenkäynti oli vireillä rikoksesta, josta häntä syytetään ja jos todisteen hankkiminen olisi ollut vastoin mitä OK 17:18 on todettu. Viimeksi mainitussa kohdassa todetaan, että jokaisella on oikeus kieltäytyä todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi hänet tai häneen tarkemmin selvitetyssä läheisessä suhteessa olevan henkilön syytteen vaaraan tai myötävaikuttaisi hänen tai häneen mainitussa suhteessa olevan henkilön syyllisyyden selvittämiseen.
Laissa mainittu muu menettely kuin esitutkinta on esimerkiksi verotarkastus. Mikäli käy niin, että verotarkastus ei ota huomioon rikosprosessissa sovellettavaa itsekriminointisuojaa riittävästi tai ei lainkaan, on mahdollista, että verotarkastuksessa saatuja tai ilmoitettuja tietoja koskeekin rikosprosessissa hyödyntämiskielto. Tämä taas estää rikosoikeudenkäynnin käynnistämisen tai rajaa sitä vedottavien todisteiden osalta.
HE 46/2014 todetaankin, että muussa viranomaismenettelyssä kuin rikosasiassa rangaistuksen tai pakkokeinon käyttämisen uhalla annettu lausuma tai luovutettu esinetodiste olisi jätettävä hyödyntämättä rikosasiassa, jos menettelyillä olisi asiallinen ja ajallinen yhteys. Toisaalta on kuitenkin sallittua hankkia raskauttavia tietoja pakkoa käyttäen esimerkiksi verotusta varten. Hyödyntämiskiellon edellytyksenä on, että muussa viranomaismenettelyssä kuin rikosprosessissa lausumia tai asiakirjaluovutuksia annettaessa henkilöä epäiltäisiin rikoksesta tai muutoin olisi vireillä rikosasia, jolla on asiallinen yhteys muussa menettelyssä selvitettäviin seikkoihin. EIT:n käytännön mukaan tällaisia lausumia tai asiakirjoja ei saa käyttää näyttönä rikosasiassa.
Verotarkastuksen läpivieminen samanaikaisesti meneillään olevan esitutkinnan kanssa on liki ohjeistamatonta. Rinnakkaiset, päällekkäiset ja osin lomittaisetkin toimet vaativat kuitenkin tekijältään tarkkuutta ja menettelytapojen tarkkaa harkintaa oikeudenmenetysten välttämiseksi ja toisaalta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaamiseksi.
Verohallinnon käsityksen mukaan verotusmenettelyssä itsekriminointisuoja tulee ottaa huomioon jos samanaikaisesti on tunnistettavissa
- samanaikaisuus (sama asia on vireillä verotusmenettelyssä ja esitutkinnassa);
- yhteysvaatimus ( verotusmenettelyllä ja esitutkinnalla on yhteys toisiinsa);
- relevanttiusvaatimus (verotusmenettelyn vaatimat tiedot ovat merkityksellisiä myös rikosasiassa syyllisyyden selvittämiseksi);
- mahdollisuus uhan käyttämiseen kuten veronkorotus ja
- verotusmenettelyn hankkiman tiedon luovuttamiseen esitutkinnalle ei ole ns. palomuuria eli sitä ei ole lainsäädännössä estetty.
Itsekriminointisuojassa tulee havaita sen alkaminen ja loppuminen sekä missä vaiheessa saatuja tietoja koskee hyödyntämiskielto.
Itsekriminointisuoja alkaa kun päätetään esitutkinnan aloittamisesta ja se päättyy rikosasiaa koskevan tuomion tai päätöksen tultua lainvoimaiseksi.
Siten on katsottu, että verotusmenettelyssä ja/tai verotarkastuksessa ennen esitutkinnan aloittamispäätöstä saatuja tietoja ei koske hyödyntämiskielto. Kuitenkin EIT:n mukaan ajallisen yhteyden katsotaan olevan olemassa kun henkilö ei ole epäillyn tai vastaajan asemassa mutta kuitenkin se on odotettavissa sinä hetkenä kun hän tietoja antaa. Viimeksimainittu poikkeaa Verohallinnon käsityksestä.
Mikäli edellä mainitut yhtäaikaiset edellytykset täyttyvät, voi itsekriminointisuoja koskea myös säännönmukaisessa verotusmenettelyssä saatuja tietoja. Tämä lienee kuitenkin harvinaista.
Verotettavan tulon määrääminen perustuu kirjanpidon tuottamiin tietoihin. Kirjanpitovelvollisuus on taas säädetty kirjanpitolaissa. Vaatimuksesta kirjanpitoaineiston esittämiseen ei voi kieltäytyä vedoten itsekriminointisuojaan eikä kirjanpitoaineisto tule hyödyntämiskiellon alaiseksi vaikka vaatimus sen esittämisestä olisi tehty esitutkinnan aikana. Vaatimus on katsottu lakiin perustuvaksi hallinnolliseksi menettelyksi, jossa annetaan tietoja verotusta varten yleensä.
Ilmoittamisvelvollisuus verotusmenettelyssä ja itsekriminointisuoja rikosoikeudenkäynnissä sisältävät keskenään ristiriitaisia elementtejä. Verovelvollisella on lakiin perustuva ilmoitusvelvollisuus veronkorotuksen uhalla tiedoistaan verotusmenettelyä varten ja toisaalta hänellä on oikeus vaieta esitutkinnassa seikoista, jotka ovat häntä vastaan.
Jos tietoja on saatu veronkorotuksen uhalla, ei niitä voisi enää rikosoikeudenkäynnissä hyödyntää. Samalla saatetaan lähestyä ne bis in idem –kieltoa, jos veronkorotus olisi jo tullut määrätyksikin.
Verotusmenettelyssä tulisikin luopua laajasta verovelvollisen ilmoittamis- ja selvittämisvelvollisuudesta ja antaa henkilölle mahdollisuus asiansa selvittämiseen ja rikoksesta epäillylle on samalla ilmoitettava itsekriminointisuojaan liittyvä oikeutensa. Jos henkilö tässä tilanteessa antaa tietoja verotusmenettelyyn ei se johda hyödyntämiskieltoon.
Verohallinto on hiljakkoin laatinut osin vapaamuotoisesti täytettävän lomakkeen itsekriminointisuojan ilmoituksesta ja siihen vetoamisesta tai luopumisesta.
Verotustietojen luovuttamiseen esitutkintana ei liity ns. palomuuria eivätkä verotusmenettelyyn annetut tiedot välttämättä pysähdy tähän. Esitutkintaviranomaisella on oikeus saada kaikki verotusmenettelyyn annetut tiedot esitutkintaansa varten. Tämän johdosta epäillylle tulee aina ilmoittaa, että vapaaehtoisesti annetut tiedot voidaan pyydettäessä antaa myös esitutkintaan ja siten käyttää syyllisyyden selvittämiseen.
Itsekriminointisuojaan vetoamistilanteessa on kuitenkin muistettava, että verovelvolliselle on annettava mahdollisuus selvityksen esittämiseen. Tämä näyttää käytännössä tuottavan ylimääräistä päänvaivaa. Selvitystä ei ole toisinaan otettu vastaan ennen kuin se on käynyt esitutkinnan kautta ja toisinaan asialla ei ole ollut mitään merkitystä verotusmenettelyssä.
Lähtökohta lienee se, että verotusmenettely ei voi ainakaan veronkorotusuhalla enää vaatia henkilöä täyttämään ilmoitusvelvollisuuttaan eikä esitutkinnan samanaikaisesta vireilläolosta johtuen esittää verovelvolliselle lisäkysymyksiä vaan ne tulisi ohjata esitutkintaa suorittavalle, joka hoitaa kuulustelut. Tältä osin käytänne on ollut vaihteleva.
Käytännössä tämä on väliin johtanut siihen, että verotarkastusta suorittava oltuaan jo tietoinen alkavasta tai aloitetusta esitutkinnasta ei halua verovelvollista tavata asiansa selvittämiseksi. Tämä on kuitenkin pidettävä erillään verovelvollisen oikeusturvaan kuuluvasta VML 26 §:n kuulemisesta, jolle tulee aina varata tilaisuus ja josta esim. verotarkastaja ei voi päättää luopua. Kuulemismenettelyä ei tulisi toteuttaa kaavamaisesti pyytämällä ilman veronkorotusuhkaa selvitystä ja samanaikaisesti varaamalla tilaisuus tulla kuulluksi.
Kaiken kaikkiaan itsekriminointisuojan huomioon ottaminen verotusmenettelyssä vireillä olevan esitutkinnan kanssa on haasteellinen.
4.11.2016
Tapio Kinanen
asianajaja, Hyvinkää