Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 1.2.2015 artikkelin: ”Hometalosta tuli ostajan kiviriippa”. Aihe on sinänsä viikoittain esillä jossain mediassa eikä varmasti tulevaisuudessakaan jää syrjään. Onhan eduskunnan tarkastusvaliokunnan arvion mukaan maassa noin 10 %:ssa pien- ja rivitaloja pahoja kosteusvaurioita.
Artikkelissa todettiin erään riidan maksaneen tähän mennessä asianajopalkkioina noin 50.000 euroa. Kohteen ostohinta oli vajaa 100.000 euroa. Asiaa on käsitelty vasta käräjäoikeudessa, joka tuomitsi myyjän maksamaan 25.000 euron hinnanalennuksen. Juttu jatkuu hovioikeudessa ja ennen kuin sen ratkaisu tulee, tuntuu siltä, että artikkelin tapausta on käsitelty oikeusasteissa yhteensä noin viisi vuotta.
Artikkelissa ostaja esittääkin, että ”tällaiset asiat kuuluisivat välimiesoikeuteen, josta päätös tulisi kerralla eikä olisi valituskelpoinen”. Kustannuksiksi arvioidaan ”pari kolme tonnia kummallekin osapuolelle”.
Arvioidut kustannukset ja riidan ratkaisutapa sinänsä antavat aiheen pariin kommenttiin.
Jos artikkelin välimiesoikeudella tarkoitettaisiin Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan hallinnoimaa riitojen ratkaisua Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti, on asian vireille saamiseksi maksettava 2.500-3.000 euron hakemusmaksu, joka huomioidaan jäljempänä mainitussa hallinnoimismaksussa. Tässä ei puututa niihin muihin edellytyksiin, joiden tulee olla olemassa ennen kuin välimiesmenettelyä yleensäkään voidaan aloittaa.
Keskuskauppakamari, joka instituutiona hallinnoin koko menettelyä sen keston ajan, perii hallinnoimismaksuna taulukon mukaisen 2.500-3.000 euroa, jos riidan arvo on enintään 50.000 euroa.
Hallinnoimismaksun lisäksi tulee välimiehen palkkio, olettaen että kyseessä on yksijäseninen välimiesmenettely, 2.500-9.000 euroa. Kummatkin kustannuserät nousevat riidan arvon noustessa.
Välimiesmenettely, joka on vastaavanlaista riidanratkaisuprosessia kuin käräjäoikeudessa tapahtuva käsittely, vaatii käytännössä, että asianosaisilla on lakimiesavustajat.
Kokonaisuutena ei siten välimiesmenettelyyn saatetusta hometaloriidasta aivan 2.000-3.000 eurolla per osapuoli selvitä eivätkä artikkelin esittämässä tapauksessa kokonaiskustannukset taida jäädä toteutuneita alemmiksi.
Edellä mainitut kustannushaarukat on otettu ns. nopeutetun välimiesmenettelyn ja normaalin välimiesmenettelyn kustannustaulukoista. Nopeutetussa menettelyssä lopullinen välitystuomio on annettava kolmessa kuukaudessa ja normaalissa menettelyssä yhdeksässä kuukaudessa. Käsittelyajat puoltaisivat siten voimakkaasti välimiesmenettelyn käyttöä.
On tietysti mahdollista, että riidan osapuolet valitsevat yhteisesti välimiehen välimiesmenettelystä annetun lain tarkoituksessa tai pyytävät Keskuskauppakamarin välityslautakuntaa nimeämään välimiesoikeuden. Veloitus on 3.000 euroa ja osin muista kuluista voi siten välttyä mutta menettelyä ei silloin ohjata välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti.
Asunto- ja kiinteistökauppariidoissa olisi kuitenkin ajankulumisen, kulujen suuruuden ja henkisten resurssien säästön takia monta kertaa viisaampaa pyrkiä osapuolen väliseen sovitteluun vaihtoehtoisena riidanratkaisumenetelmänä.
Sovittelu voi olla tuomioistuinsovittelua, joka voidaan aloittaa ennen varsinaisen riita-asian vireille tuloakin käräjäoikeudessa tai muuta sovittelua.
Tuomioistuinsovittelussa puheenjohtajana toimii käräjäoikeuden siihen koulutettu käräjätuomari mutta ei tuomarin ominaisuudessa. Sovittelun lähtökohta on osapuolten välinen ohjattu keskustelu tilanteeseen johtaneista tapahtumista, syistä ja mitä ne ovat aiheuttaneet ja miltä asia kokonaisuutena näyttää ja tuntuu erikseen kummankin osapuolen kannalta.
Sovittelun tavoitteena on, että osapuolet ohjataan itse löydettyyn ratkaisuun. Sovittelu ei ole avustajalakimiesten keskustelutilaisuus lainopillisista kysymyksistä eikä puheenjohtajana käräjätuomari ratkaise asiaa.
Muuna sovitteluna tarkoitan esim. Suomen Asianajajaliiton järjestämää sovintomenettely sitä koskevin säännöin. Sovittelijoina toimivat siihen koulutuksen saaneet asianajajat, joita löytyy varsin monelta paikkakunnalta eri puolilta Suomea.
Kummassakin sovittelussa on lähtökohtana, että osapuolet maksavat omat asianajokulunsa. Tuomioistuinsovittelusta voidaan sanoa, että se on maksuton mutta Asianajajaliiton sovintomenettelyssä osapuolten tulee maksaa sovittelijan kulut ja palkkio puoliksi ellei muuta ole sovittu. Sovittelijan tulee ilmoittaa etukäteen palkkioperusteet.
Sovittelu tulee hoitaa joutuisasti.
Menettelyllisesti on siten sovittelu konfliktinratkaisuna huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin pitkä prosessi tuomioistuimessa tai suhteellisen nopeakin käsittely välimiesmenettelyssä. Sovittelu voidaan toteuttaa ennen kuin varoja käytetään laajojen haastehakemusten laatimiseen. Onnistunut sovittelu vaatii lakimiesavustajilta aivan toisenlaista lähestymistapaa jo jutun alkuvaiheessa kuin perinteinen riidanratkaisu.
Sovittelu päättyy onnistuessaan sovintosopimukseen, joka voidaan tuomioistuimessa vahvistaa ja josta tulee täytäntöönpanokelpoinen.
Kun sovittelu menettelynä lähtee osapuolten aidosta halusta asian ratkaisuun vaihtoehtona jonkun muun sanelema pakkoratkaisu, on lopputuloskin osapuolten aikaansaama eikä siten juurikaan ole näkynyt sovituissa riita-asioissa täytäntöönpanon tarvetta. Asiat ovat loppuun saakka hoituneet sovitulla tavalla.