Verohallinto antoi 21.12.2016 uusitut ohjeet laskutusvaatimuksista arvonlisäverotuksessa. Ohje on muutamaa täsmennystä lukuun ottamatta sama kuin 15.5.2014 annettu ohje paitsi, että siihen on nyt lisätty laiminlyöntimaksua koskeva osa.
Laiminlyöntimaksusta säädettiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa 9.9.2016/768, joka tuli voimaan 1.1.2017. Kyse on uudesta rangaistuksenluonteisesta seuraamuksesta.
Laiminlyöntimaksun suuruus on enintään 5.000 euroa ja sen määrää laissa mainituissa tapauksissa Verohallinto. Hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena on ollut, että tällä korvattaisiin säännökset, joiden nojalla on ollut mahdollista määrätä sakkorangaistus ennakkoperintä-, arvonlisävero-, vakuutusmaksuvero- ja sosiaaliturvamaksurikkomuksista. Laiminlyöntimaksu olisi hallituksen esityksen mukaan kohdistettava sellaisiin laiminlyönteihin, joihin ei pääsääntöisesti liity veron ilmoittamista eli veron määrään liittyvää seikkaa.
Laiminlyöntimaksu määrättäisiin, jos verovelvollinen jättää Verohallinnon kehotuksesta huolimatta asianmukaisesti ja oikea-aikaisesti täyttämättä joko osittain tai kokonaan laissa säädetyn velvollisuuden. Laiminlyöntimaksua määrättäessä olisi otettava huomioon laiminlyönnin vakavuus ja mahdollinen vaikutus muihin verovelvollisiin.
Laiminlyöntimaksu voidaan jättää määräämättä, jos laiminlyönti on vähäinen tai sille on pätevä syy. Verohallinnon ohjeissa siteerataan hallituksen esitystä todeten, että pätevä syy on mm. sairastuminen tai ylivoimainen este.
Verorikkomuksesta säädetään rikoslain 29:4 §:ssä. Hallituksen esityksen sanamuodosta huolimatta rikoslain säännös on edelleen muuttamattomana voimassa ja verovelvollista mahdollisesti kohtaamasta seuraamuksesta sikäli kuin rikoslain muut tunnusmerkistövaatimukset täyttyvät, on säädetty kahdessa eri laissa. Laiminlyöntimaksun määräämisen arviointiin näyttää riittävän, että verovelvollinen jättää noudattamatta Verohallinnon kehotusta. Rikosoikeudellinen tarkastelu lähtee tahallisuusvaatimuksesta ja taloudellisen hyödyn hankkimistarkoituksesta itselle tai toiselle muun syyn kuin maksukyvyttömyyden johdosta.
Laiminlyöntimaksu ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen kuten ei sakkorangaistuskaan.
Laiminlyöntimaksua koskevassa OVML 39 §:ssä todetaan, että Verohallinto määrä laiminlyöntimaksun jos kehotuksesta huolimatta on jätetty antamatta arvonlisäverolain 209 b §:ssä tarkoitettu tosite tai on laiminlyöty lain 209 e tai 209 f §:ssä säädetty laskumerkintöjen tekeminen. OVML 39 § sisältää muitakin tilanteita, joissa laiminlyöntimaksu voidaan määrätä.
Mielenkiintoa on kuitenkin herättänyt juuri laskun antamatta jättäminen ja laskumerkintöjen laiminlyönti suhteessa vaatimukseen ”Verohallinnon kehotuksesta huolimatta” ja milloin tämän luonteinen teko on katsottava vähäistä suuremmaksi. Pätevä syy mikäli sellaiseksi hyväksytään vain sairastuminen tai ylivoimainen este, tuskin laskumerkintöjen osalta tulee kysymykseen.
Laskumerkintöjä koskevia arvonlisäverolain kohtia on 18 alkaen myyjän ja ostajan perustiedoista päättyen muutoslaskumerkintöihin.
Suurin osa laskumerkintävaatimuksista on ”itsestään selvyyksiä” mutta osa vaatii laskun antajan perustietämystä mm. itselaskutuksesta ja marginaaliverotusmenettelystä. Itsestään selvyyksiin kuuluu mm. toimituspäivä, yksikköhinta, alennukset, ennakkomaksut ja suoritettavan veron määrä.
Edellä mainitut seikat ovat useimmiten perustiedot sisältävästä laskusta kuitenkin vaivatta johdettavissa. Uusi säännös OVML:ssä kuitenkin sanktioi laiminlyönnin jopa 5.000 euron seuraamuksella.
Säännös on selvästi rangaistuksen luonteinen ja edellyttäisi asian kokonaisharkintaa siten kuin tuomioistuin joutuu tekemään. Verovelvollisen oikeusturvan kannalta on kysyttävä onko ratkaisu oikeaan osunut kun maksun voi yksinään määrätä Verohallinto. Laskutusvaatimuksia koskevia Verohallinnon kehotuksia ei juurikaan ole havaittu muutoin kuin mahdollisten verotarkastuskertomusten ohjauksissa. Hallituksen esityksen viittausta, että laiminlyöntimaksulla korvattaisiin verorikkomuksen sakkorangaistuksen määräämisedellytykset, ei oikein voida pitää perusteltuna ainakaan lainsäädännön nykytilassa.
9.2.2017
Tapio Kinanen
asianajaja, Hyvinkää