Verotarkastus ja sen säädöspohja

Verotarkastus ja sen säädöspohja

Verotarkastus on verotusmenettely-, ennakkoperintä- ja arvonlisäverolaissa sekä näiden asetuksissa säädetty viranomaismenettely sen selvittämiseksi

– mikä on tarkastettavan toiminnan laatu ja laajuus;

– vastaavatko kirjanpitomerkinnät tosiasioita ja

– onko kirjanpidosta ilmenevät tiedot ilmoitettu Verohallinnolle oikein.

Verotarkastus saa oikeutuksensa verotusmenettelylain 14 §:stä, ennakkoperintälain 37 §:stä ja arvonlisäverolain 169 §:stä.

Verotusmenettelylaissa todetaan yleissääntönä, että verovelvollisen on kehotuksesta esitettävä Suomessa tarkastettavaksi kirjanpitonsa, muistiinpanonsa samoin kuin kaikki se elinkeinotoimintaan tai muuhun tulonhankkimistoimintaan liittyvä sekä muu aineisto ja omaisuus, joka saattaa olla tarpeen hänen verotuksessaan.

Verotusmenettelyasetuksen mukaan verovelvollinen on esitettävä kaikki elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan liittyvä aineisto ja omaisuus. Asetuksessa on tämän jälkeen pitkä luettelo mitä aineiston esittämisvelvollisuus erityisesti koskee ja vielä lisäksi on täsmennetty, että esittämisvelvollisuus koskee kirjallisia ja kuvallisia esityksiä sekä sellaisia tietovälineitä, joiden sisältö on luettavissa, katseltavissa, kuunneltavissa tai muuten ymmärrettävissä vain teknisin apuvälinein.

Lainkohdan toiseen momenttiin on varmuuden vuoksi kirjattu, että ”on esitettävä tarkastettavaksi myös kaikki muu aineisto ja omaisuus, joka saattaa olla tarpeen hänen verotuksessaan…”.

Ennakkoperintälaissa tyydytään viittaamaan siihen mitä verotusmenettelylaissa ja –asetuksessa on säädetty tiedonantovelvollisuudesta. Lisäksi kuitenkin todetaan, että ennakonpidätyksen alaisen suorituksen maksajan on esitettävä Suomessa …mikä tahansa aineisto, tarpeisto tai omaisuus, joka saattaa olla tarpeen verotarkastusta toimitettaessa, kuten suorituksen saajan maksajalle jättämä ennakonpidätystä koskeva aineisto.

Arvonlisäverolain mukaan verovelvollisen on kehotuksesta esitettävä Suomessa tarkastettavaksi kirjanpitonsa, muistiinpanonsa sekä kaikki se toimintaan liittyvä ja muu aineisto ja omaisuus, joka saattaa olla tarpeen hänen verotuksessaan.

Arvonlisäveroasetus toistaa saman luettelon esitettävästä aineistosta kuin verotusmenettelyasetus.

Lopputulemana on, että verotarkastukselle kuuluu kaikki mahdollinen aineisto, joka liittyy tai on liittynyt harjoitettuun elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan. Verotarkastusaineisto ei ole vain tositekansiot ja päivä- ja pääkirjat sekä tasekirja erittelyineen vaan paljon muuta. Osin sellaistakin aineistoa, jota ei moni edes miellä kirjanpitoaineistoksi eikä sitä kirjanpitoaineiston yhteydessä säilytä tai säilytä lainkaan.

Verotarkastuksesta pyritään ilmoittamaan noin kahta viikkoa ennen. Asiaan kuuluu ajan ja paikan sopiminen. Tässä ajassa verovelvollinen on pystyttävä kaikki tarvittava aineiston kokoamaan tarkastusta varten. Kokemukseni mukaan harvoin onnistuu.

IT-tarkastus useimmiten pystytään aloittamaan jo ennen alkukeskusteluakin tilitoimiston toimittamalla sähköiseen muotoon arkistoitujen liiketapahtumatiedostojen toimittamisella tarkastusta toimittaville.

Muun aineiston osalta voi käydä niin, ettei pari viikkoa riitä tai sitten niitä ei osata koota esitettäväksi. Mitä enemmän epäselvää tai puutteellista aineistoa verotarkastukseen annetaan sitä vähemmän se luo luotettavuuden kuvaa. Vastaavasti sitä enemmän tulee vaatimaan työtä ja panostusta verotarkastuksessa luodun ennakkokuvan muuttaminen vaikka kuinka se olisi verovelvollisen omasta mielestä itsestään selvää.
Usein kuulemani tokaisu ”uskon oikeusvaltioon” ei välttämättä päde. Syy ei tietenkään ole oikeusvaltio sinänsä vaan huonosti dokumentoitu aineisto.
– Tapio Kinanen

    Saatat pitää myös