Kirjoittajalta admin

    Kuva: Pixabay

    Velkojian suojataan velallisen epärehellisyydeltä

    Velallisen rikoksista säädetään rikoslain 39 luvussa. Velallisen rikokset suojaavat velkojien intressejä siinä tilanteessa, että velallinen aiheuttaessaan tai ollessaan maksukyvytön vahingoittaa velkojien etuja esimerkiksi salaamalla omaisuuttaan tai lisäämällä velkojaan.

    Velallisen epärehellisyydestä tuomitaan rikoslain 39 luvun 1 §:n mukaan velallinen, joka

    1. hävittää omaisuuttaan,
    2. ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan,
    3. siirtää omaisuuttaan ulkomaille saattaakseen sen velkojiensa ulottumattomiin taikka
    4. lisää perusteettomasti velvoitteitaan.

    Lisäksi edellytetään, että velallinen 1–4 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään.

    Velallisen epärehellisyydestä voidaan tuomita sakkorangaistukseen tai vankeuteen enintään vuodeksi, tai jos teko on törkeä, vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Velallisen epärehellisyys edellyttää, että teko on tehty tahallisesti.

    Yhtiön liiketoimintaa palvelevat maksut ja muut liiketapahtumat kirjanpidossa

    Normaalisti yhtiön kaikkien liiketapahtumien tulisi käydä ilmi kirjanpidosta ja kaikkien liiketapahtumien tulisi palvella yhtiön liiketoimintaa, jonka tavoitteena on pääsäännön mukaan tuottaa voittoa yhtiön osakkeenomistajille. Liiketoimintaa palvelevat tapahtumat ja maksut ovat myös velkojien etujen mukaisia, koska ne ovat yhtiön liiketoiminnan jatkumisen ja tulorahoituksen kertymisen edellytys. Tällaisilla maksuilla on siis hyväksyttävä liiketaloudellinen peruste. Hyväksyttävät varallisuudensiirrot yhtiöstä ulos siis välillisesti takaavat yhtäläisesti velkojien saavan ajallaan suorituksen omille saatavilleen.

    Hyväksyttävä liiketaloudellisen perusteen arviointi on objektiivista kokonaisarviointia, jonka keskiössä on kysymys siitä, onko varojen luovuttamiseen velallisyhtiön toimintaan liittyvä todellinen ja oikeudellisesti perustelu syy ja onko luovuttaminen toteutettu asiaa koskevia säännöksiä noudattaen.

    Kirjanpidon puutteet ja epäily velallisen epärehellisyydestä

    Velallisen epärehellisyyden tutkiminen tulee esille usein silloin, jos yhtiö ajautuu konkurssiin eikä yhtiön kirjanpitoa ole pidetty kirjanpitolain edellyttämällä tavalla. Tällöin yhtiön kaikkien liiketapahtumien tarkoitusta ei voida selvittää kirjanpidosta. Seurauksena herää epäily siitä, että kaikilla tapahtumilla ei olisi hyväksyttävää syytä ja että tapahtumat ovat heikentäneet yhtiön taloutta tai johtaneet maksukyvyttömyyteen. Yhtiön varallisuusasemaa heikentävät varallisuudensiirrot heikentävät myös velkojien mahdollisuutta maksunsaantiin ja ovat yhtiön velkojien etujen vastaisia.

    Yhtiön maksukyky on voinut huonontua jo hyvän aikaa ennen konkurssin alkamista, jolloin yhtiön velkojen suhteellinen osuus yhtiön varoihin ja tulorahoitukseen on jatkuvasti suurentunut. Konkurssia edeltävänä aikana yhtiön omistajille tai muille taustahenkilöille on voinut tulla kiusaus siirtää yhtiön vielä jäljellä olevat varat turvaan yhtiön ulkopuolelle uhkaavalta konkurssin ja velkojien ulottumattomiin.

    Tarkoituksella velkojien ulottumattomiin yhtiön ulkopuolelle siirretyt varat ilman hyväksyttävää liiketaloudellista perustetta eivät palvele yhtiön liiketoimintaa, joten varallisuudensiirtoja pidetään velkojien kannalta ei-hyväksyttävinä. Kyse voi olla esimerkiksi pimeästä palkanmaksusta tai varojen siirtämisestä yrityksen omistajatahoille itselleen. Tällaiset varallisuudensiirrot täyttävät rikoslaissa määritellyn velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön.

    Velallisen epärehellisyydestä epäiltynä ovat tosiasialliset yhtiön taustahenkilöt itse eikä yritys sellaisenaan.

    Puutteellisen kirjanpidon ja syyttömyysolettaman sekä syyttäjän näyttötaakan problematiikka

    Syyttömyysolettaman mukaan rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä, ennen kuin hänet on tuomiolla vahvistettu syylliseksi. Syyttömyysolettamaan liittyy läheisesti rikosoikeudenkäynnissä noudatettava sääntö, jonka mukaan syyttäjällä on yksinomainen näyttötaakka epäillyn syyllisyydestä eli velvollisuus esittää todistelu, jonka perusteella syytetty on tuomittava rikoksesta. Langettavan tuomion edellytyksenä on, että syyttäjä esittää sellaiset todisteet, ettei syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Vasta syyttäjän täytettyä oman näyttötaakkansa, siirtyy näyttötaakka syytetylle, jonka on tällöin esitettävä syyttömyyttään tukevaa todistelua.

    Varteenotettava epäily syyllisyydestä jää esimerkiksi silloin, jos oikeudenkäynnissä asianosaisten kertoman ja esittämien todisteiden perusteella on kuviteltavissa todennäköinen vaihtoehtoinen tapahtumankulku, jonka perusteella syytetty ei olisi syyllistynyt väitettyyn rikokseen. Tällöin tuomioistuimen tulee hylätä syyte toteen näyttämättömänä.

    Kun syyte koskee velallisen epärehellisyyttä, syyttäjän on siis esitettä todisteet siitä, että esimerkiksi yhtiön osakkeenomistaja on nostanut varoja yhtiön pankkitililtä ja tarkoituksella siirtänyt ne velkojien ja konkurssimenettelyn ulottumattomiin. Syyttäjän on voitava yksilöidä muut kuin yhtiön liiketoimintaa palvelevat tapahtumat ja maksut. Kuten edellä on todettu, yhtiön kannalta ei-hyväksyttäviin tarkoituksiin menneet varallisuudensiirrot käyvät ilmi kirjanpidosta, jos sellainen on laadittu.

    Mutta miten syyttäjä täyttää velvollisuutensa näyttää toteen muuhun kuin yhtiön kannalta hyväksyttävään tarkoitukseen menneet varat, jos kirjanpito on puutteellinen tai kirjanpitoa ei ole laisinkaan tehty?

    Verotus- ja oikeuskäytännössä on yhtiön kannalta ei-hyväksyttävien varallisuudensiirtojen määrä päädytty arvioimaan tilanteessa, jossa yhtiön kirjanpito on puutteellinen tai laiminlyöty. Arviointia on sovellettu esimerkiksi silloin, jos syytetyt ovat esittäneet vain väitteitä siitä, että esimerkiksi varojen nosto yhtiöstä sen osakkaille on ollut palkkaa, mutta työsopimusta tai muutakaan todistelua, joka viittaisi tosiasialliseen palkanmaksuun yhtiön hyväksi tehdystä työstä eli hyväksyttävään perusteeseen ei ole esitetty.

    Osasta varallisuudensiirtoja saattaa olla tallella siirron perusteena oleva yhtiön sopimus tai muuta näyttöä. Tällöin on menetelty niin, kiellettyinä varallisuudensiirtoina on pidetty arvioituna koko sitä määrää yhtiöstä siirrettyjä varoja, joiden siirron perusteesta ei saada luotettavaa selvitystä. Arvion perusteena on esimerkiksi yhtiön liikevaihto ja tilinpäätöstilastotietoja samalla alalla toimivista samankokoisista yrityksistä. Yleensä syytetyn oma selvitys varallisuudensiirron syystä tai myöhemmin kirjanpitoon tehdyt korjaukset eivät ole riittäneet perustelemaan hyväksyttävää syytä siirrolle. Syyttäjän esittämän arvion kumoaminen edellyttää vähintään uskottavia todistajien lausuntoja.

    Syytetyn puolustautumisoikeuksien ja arviointimenettelyn ristiriita

    Perustavanlaatuisiin syytetyn puolustuksen oikeuksiin kuuluu syytetyn oikeus saada yksityiskohtainen tieto siitä, mistä häntä syytetään ja mitkä ovat häntä vastaan olevat todisteet. Syytetyn tiedonsaantioikeuden perusteella saadut tiedot ovat välttämätön edellytys sille, että syytetty voi vastata syyttäjän väitteisiin ja todisteluun yksilöidysti, jos ja kun syyttömyyttä tukevan todistelun näyttötaakka on syytetyllä.

    Edellä kuvattu esimerkki kirjanpidon puuttumisesta ja ei-hyväksyttävien varallisuudensiirtojen määrän arvioinnista on ristiriidassa syytetyn perustavanlaatuisten puolustautumisoikeuksien kanssa, koska syytteessä ei yksilöidä, mistä teosta syytetään. Syyttäjän näyttötaakalla voidaan perustella kantaa, jonka mukaan syyte ei voi perustua arviolle ei-hyväksyttävien varallisuudensiirtojen määrästä. Jos syytäjällä ei ole yksilöityä selvitystä vararikkoteoista, syyte olisi siis hylättävä. Arvioon perustuva syyte ei myöskään sulje pois mahdollisuutta vaihtoehtoiselle tapahtumankululle, jolloin syytetyn syyllisyydestä voi jäädä varteenotettava epäily eikä häntä voida tuomita.

    Käräjäoikeudet ja hovioikeudet ovat vaihtelevasti hyväksyneet tai hylänneet arvioon perustuvan syytteen, joten tuomioistuinten linja ei ole yhtenäinen. Asiasta ei kuitenkaan ole annettu korkeimman oikeuden ratkaisua, joka yhtenäistäisi tuomioistuinten päätöksentekoa. Korkeimman oikeuden linjavedolle olisi selvästi tarve.

    Korkein oikeus voisi päätyä myös syytetyn kannalta epäedulliselle kannalle ja hyväksyä arvioon perustuvan syytteen perustelemalla ratkaisua osakeyhtiötä ja kirjanpitoa koskevilla säännöksillä. Osakeyhtiön hallituksen on lain mukaan huolehdittava yhtiön kirjanpidon järjestämisestä ja jos velvollisuus laiminlyödään, koituu laiminlyönti hallituksen vahingoksi. Perustelun ulottaminen koskemaan myös sellaisia yhtiöstä ei-hyväksyttävällä tavalla varoja saaneita, jotka eivät ole yhtiön hallituksessa, ei kuitenkaan vaikuta kestävältä.

    6.3.2019
    Klaus Kinanen
    OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
    Hyvinkää

    Kuva: ClipArt

    Vaasan hallinto-oikeus kumosi ratkaisulla 21.12.2018 18/0580/1 viime joulukuussa Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun, joka oli koskenut perintö- ja lahjaverolain 55 §:n sukupolvenvaihdoksen huojennuksen soveltamista maa- ja metsätalouteen kuuluvien tilojen luovutukseen.

    Perintö- ja lahjaverolain 55 §:ssä todetaan mm. että

    Perintö- tai lahjaverosta jätetään verovelvollisen Verohallinnolle ennen verotuksen toimittamista tekemästä pyynnöstä osa maksuunpanematta, jos:

    1) veronalaiseen perintöön tai lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä;

    2) verovelvollinen jatkaa perintönä tai lahjana saaduilla varoilla maatalouden tai maa- ja metsätalouden harjoittamista tai muuta yritystoimintaa perintönä tai lahjana saadulla maatilalla tai näin saadussa yrityksessä.

    Maatilan käsitettä ei määritellä perintö- ja lahjaverolaissa. Laissa ei myöskään määritellä luovuttajina mahdollisesti olevien puolisoiden keskinäisen omistussuhteen vaikutusta muutoin huojennukseen oikeutetun kannalta.

    Maa- ja metsätalouskäytössä olevat kiinteistöt

    Tapauksessa oli kyse siitä, että puolisoiden harjoittama maa- ja metsätaloustila muodostui seitsemästä eri rekisteritilasta, joiden yhteispinta-ala oli yli 100 hehtaaria. Maataloustukiin oikeuttavia kiinteistöjä oli vain yksi ja se oli yksin toisen puolison nimissä. Kyseinen puoliso omisti luovutuksen kohteena olevista kiinteistöistä kolme yhdessä puolisonsa kanssa ja muilla tämän puolison omistamilla kiinteistöillä oli vain metsä- ja joutomaata.

    Asiassa oli selvitetty, että luovutuksensaaja ryhtyi jatkamaan maa- ja metsätalouden harjoittamista kaikilla omistukseensa tulevilla kiinteistöillä.

    Ennakkoratkaisu ja Verohallinnon kireä tulkinta

    Osapuolet olivat järkevästi hakeneet Verohallinnon ennakkoratkaisua varmistaakseen perintö- ja lahjaverolain 55 §:n ja 56 §:n soveltamisen sukupolvenvaihdoshuojennuksen saamiseksi. Kyseinen huojennus on huomattava, sillä maksuunpantavan veron laskemisessa alennetaan veron määräämisen perusteena olevan omaisuuden arvoa 60 % varojen arvostamista koskevan lain tarkoittamista määristä. Maksuunpantavalle verolle voi saada 10 vuoden korottoman maksuajan.

    Verohallinto kiristi aikaisempaa oikeuskirjallisuudessakin selvitettyä periaatetta, joka mukaan maa- ja metsätalouteen kuuluvia osita pidetään yhtenä kokonaisuutena riippumatta siitä, onko kyse pelto-, metsä- vai joutomaasta. Verohallinto nimittäin katsoi, että sukupolvenhuojennus tulee sovellettavaksi vain maataloustukiin oikeuttavan tilan omistavan puolison luovutuksiin mutta ei metsä- ja joutomaata omistajan puolison luovutuksiin.

    Kokonaisuus ratkaisee

    Hallinto-oikeus kumosi Verohallinnon ennakkoratkaisun, mikä oli odotettua. Hallinto-oikeus perusteli päätöstä sillä, että maatilatalouden tuloverolaissa maatilalla tarkoitetaan itsenäistä taloudellista yksikköä, jolla harjoitetaan maa- ja metsätaloutta. Asiassa korostettiin, että merkitystä ei ole annettava sille, miten eri kiinteistöjen omistussuhteet jakautuvat luovuttajina olevien puolisoiden kesken eikä sille, onko kaikilla kiinteistöillä maatalousmaata. Ratkaisevaa oli hallinto-oikeuden mukaan, että luovutuksen kohteet yhdessä muodostivat sellaisen kokonaisuuden, jota voidaan pitää laissa tarkoitettuna maatilana.

    Verohallinnon ennakkoratkaisua on pidettävä jossain määrin poikkeavana ja keinotekoisena. Maa- ja metsätalouteen saattaa kuulua laadultaan hyvinkin erilaisia kiinteistöjä puhtaasta metsämaasta joutomaihin. Ne ovat kuitenkin osa maa- ja metsätaloutta ja ovat saattaneet muodostua sellaisiksi omistajiensa toimenpiteiden johdosta pitkänkin ajan kuluessa.

    Sukupolvenvaihdoksen yhtenä ajatuksena on toimivan taloudellisen yksikön siirtäminen jatkajalle. Tarkoituksena ei ole ollut pitää maan laatuun nähden mitään kiinteistöä eriarvoisessa asemassa sukupolvenvaihdoshuojennuksen näkökulmasta. Tarkoitus on, että luovutuksensaaja pystyy edelleen jatkamaan maa- ja metsätaloutta perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitetulla tavalla.

    Vähiten sukupolvenvaihdoshuojennuksen arviointiin tulisi kuulua se, miten luovuttajina puolisot keskinäisessä suhteessa omistavat eri kiinteistöt, kun kiinteistöt kuitenkin muodostavat maa- ja metsätalouden näkökulmasta yhden kokonaisuuden.

    Verohallinnon tulkinnan riidanalaisuus

    Asia näyttää olevan menossa KHO:n ratkaistavaksi, joten ainakin Verohallinnolla on vielä usko muunlaiseen uuteen kireään tulkintaan maa- ja metsätalouden kokonaisuuden ja luovuttajien omistussuhteiden vaikutuksen osalta.

    18.2.2019
    Tapio Kinanen
    asianajaja, Hyvinkää

    Helsingissä järjestettiin 6­–7.2.2019 Suomen ensimmäiset sovittelijapäivät, jotka kokosivat yhteen noin 400 sovittelun ammattilaisia eri puolilta Suomea keskustelemaan sovittelutoiminnan nykypäivästä ja tulevaisuudesta Suomessa.

    Sovittelulla tarkoitetaan menettelyä, jossa esimerkiksi riidan tai rikoksen osapuolet kohtaavat toisensa puolueettoman sovittelijan välityksellä ja tukemana. Sovittelun tarkoituksena on aikaansaada konfliktin kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Sovittelun kenttä on laajempi ja monimuotoisempi kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Esimerkkeinä sovittelun eri soveltamisympäristöistä voidaan mainita päiväkotien MiniVerso ja koulujen Verso-vertaissovitteluohjelmat, THL:n käytännön tasolla organisoima asianosaisille maksuton rikos- ja riita-asioiden sovittelu sekä tuomioistuinsovittelu.

    Soveltamisalan laajuuden lisäksi sovittelu on volyymiltään huomattavaa. Esimerkiksi THL:n järjestämään sovitteluun ohjautui yli 15 000 rikos- ja riita-asiaa vuonna 2017. Samana vuonna tuomioistuinsovittelussa käsiteltiin 2 000 asiaa. Lukujen perusteella on selvää, että sovittelutoiminnalla on jo nyt suuri, vaikkakin rikosasioissa korostunut merkityksensä. Trendi on edelleen nouseva. Suomeen on kohta hyvää vauhtia kasvamassa sukupolvi, jolle ensisijainen erimielisyyksien ratkaisukeino on sovittelu.

    Sovittelutoimintaa harjoittavien yksityisten ja julkisten toimijoiden kenttä on kirjava. Yhtenäistä sovittelutoimintaa koskevaa lainsäädäntöä ei ole. Toiminta ei ole luvanvaraista eikä alalla ole yhteisiä laatukriteerejä, toimintaa ohjaavaa eettistä normistoa taikka valvojaa, mistä johtuen erityisesti yksityisten sovittelijoiden toiminnan laadusta ei ole mitään takeita. Sääntelemättömyydestä aiheutuu myös riskejä, jos vaativaa monialasta ammattitaitoa vaativa konflikti päätyy taitamattoman sovittelijan ratkaistavaksi.

    Sovittelun yhteiskunnallisen merkityksen kasvu herätti Sovittelijapäivillä kysymyksen siitä, tulisiko alaa kontrolloida ja valvoa jotenkin. Yksimielisiä oltiin tarpeesta lisätä sovittelijoiden koulutusta, joka on Suomessa kansainvälisessä vertailussa vähäistä tai olematonta. Toiminnan luvanvaraisuudesta tai alaa valvovan organisaation tarpeesta oltiin erimielisiä. Näytti siltä, että sovittelun eri soveltamisalojen piirissä työskentelevien sovittelijaidentiteetit poikkeavat huomattavasti toisistaan.

    Ala tarvitsee ehdottomasti yhteisen foorumin, jossa voidaan jakaa kokemuksia ja ajatuksia alan kehittämisestä. Seuraavat Sovittelijapäivät on määrä järjestää kahden vuoden kuluttua. Ennustettavissa on, että Sovittelijapäivistä tulee myöhemmin vuosittainen Lakimiespäivään ja Asianajajapäivään verrattavissa oleva konfliktinratkaisun ammattilaisten yhteinen tapahtuma.

    12.2.2019
    Klaus Kinanen
    OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

    Kirjoitus on julkaistu 12.2.2019 Aamupostissa

    Nykyisen hallituksen yhtenä tavoitteena on ollut norminpurku. Osana norminpurkua on esillä ollut osakepääomavaatimuksesta luopuminen, julkisen osakeyhtiön osakepääomavaatimuksen alentaminen, pääoman menettämistä koskevasta sääntelystä luopuminen, apporttisääntelystä osin luopuminen ja perustamiseen tarvittavien tiedonantojen keventäminen.

    Osakeyhtiöitä koskevan sääntelyn karsimisen tavoitteena on helpottaa mikroyritysten toiminnan aloittamista. Tarkoituksena on myös tukea liiketoiminnan aloittamista osakeyhtiömuodossa toiminimen sijasta. Erityisesti osakepääomavaatimuksen alentamista on puollettu sillä, että osakeyhtiölain määräämällä 2.500 euron vähimmäisosakepääomalla ei ole nähty suurtakaan merkitystä velkojiensuojan näkökulmasta, joka on ollut vähimmäispääoman alkuperäinen ajatus. Yli 85 %:lla perustetuista osakeyhtiöistä osakepääoma on 2.500 euroa, joten velkojiensuojan toimivuudesta tai sen huomioon ottamisesta yhtiötä perustettaessa ei oikein voi puhua.

    Hallituksen esitys eduskunnalle yksityisen osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimuksen poistamista koskevaksi lainsäädännöksi 238/2018 vp annettiin viime vuoden lopulla. Eduskunta hyväksyi osakeyhtiölain, asunto-osakeyhtiölain ja osuuskuntalain muutokset hallituksen lopullisen esityksen mukaisesti, mutta huomattavasti suppeampana kuin alun perin ajateltiin.

    Mikä muuttuu

    Muuttuu vain vähimmäisosakepääomaa koskeva vaatimus osake- ja asunto-osakeyhtiöissä sekä osuuskunnissa rahastointivelvoitteen poistaminen. Norminpurku jäi siis pieneksi osamuutokseksi helpottamaan osakeyhtiön perustamista nolla pääomalla.

    Seuraukset

    Lainmuutoksen suurin vaikutus on, että osakeyhtiön voi 1.7.2019 lähtien perustaa ilman minkäänlaista pääomaa. On myös mahdollista, että yhtiöön sijoitettava määrä eli osakkeista maksettava määrä merkitään kokonaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Näin voidaan tehdä, jos yhtiöjärjestyksessä ei ole määrätty osakkeen nimellisarvoa. Jos nimellisarvo on määrätty, on osakeyhtiötä perustettaessa maksettava aina osakepääomaan nimellisarvoa vastaava määrä merkintähintana.

    Vähimmäisosakepääoman puuttumisesta seuraa myös, että jo perustettu osakeyhtiö voi alentaa osakepääomaansa nollaan saakka siten kuin muutoin osakepääoman alentamisesta osakeyhtiölaissa säädetään. Tällöin tulee kuitenkin sovellettavaksi velkojainsuojamenettely.

    Edelleen seurauksena on, että osakeyhtiötä perustettaessa PRH:lle annettavien perustietojen määrä vähenee, koska mitään selvitystä osakepääoman maksamisesta ei tarvitse antaa. Ennen lainmuutosta voimassa olevan lain mukaan annettava selvitys osakkeiden täydestä maksusta ja tarvittaessa tilintarkastajan todistuksin ja hallituksen vakuutuksin.

    Osakepääomaa ja sen pysyvyyttä koskeva säännös poistetaan muutoksen myötä myös asunto-osakeyhtiölaista. Asunto-osakeyhtiöllä voi lainmuutoksen jälkeen olla edelleen osakepääomaa, jolloin menetellään tältä osin lain ja yhtiöjärjestyksen määräysten mukaisesti. Uutena mahdollisuutena on, että osakkeista maksettava määrä merkitään kokonaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon kuten osakeyhtiössä. Jatkossa asunto-osakeyhtiö voidaan perustaa myös kokonaan ilman omaa pääomaa.

    Osuuskuntia koskevaa sääntelyä muutetaan siten, että velvoite vararahaston kartuttamisesta poistetaan.

    Oman pääoman menettäminen

    Nykyisen lain mukaan osakeyhtiön hallituksen on havaittuaan, että yhtiön oma pääoma on negatiivinen, viipymättä tehtävä rekisteri-ilmoitus osakepääoman menettämisestä. Tätä kyseistä osakeyhtiölain säännöstä ei mitenkään muuteta 1.7.2019 voimaan tulevien muutosten yhteydessä. Miten sitten menetellään, kun osakepääomaa ei edes ole?

    Ensinnäkin nykyinen osakeyhtiölainsäännös tarkoittaa oman pääoman menettämistä ja vaadittavan ilmoituksen tekeminen koskee osakepääoman menettämistä. Lainvalmistelussa on todettu, että voimassa olevaa velvollisuutta oman pääoman menetystä koskevan ilmoituksen antamiseen ei ole tarkoitus muuttaa.

    Tämähän sitten tarkoittaa, että jos oma pääoma on menetetty, tulee yhtiön hallituksen edelleen tehdä rekisteri-ilmoitus pääoman menettämisestä. Velvollisuus on huolimatta siitä, onko yhtiön osakepääomaan kirjattu jotain vai onko sen määrä nolla. Jos yhtiön osakepääoma sitten jo ensimmäisen kuluerän jälkeen ennen yhtäkään perustetun osakeyhtiön voitontavoitteluun liittyvän tuoton kirjaamista vajoaa alle nollan, tulee yhtiön hallitukselle velvollisuus ilmoittaa saman tien oman pääoman negatiivisuudesta.

    Nykyinen ja sellaisenaan voimaan jäävä laki toteaa, että osakepääoman negatiivisuutta koskeva rekisterimerkintä voidaan poistaa, kun oma pääoma on ilmoitukseen liitetyn taseen perusteella yli puolet osakepääomasta. Jos osakepääomaa ei ole, on tämän katsottava tarkoittavan sitä, että rekisterimerkintä voidaan poistaa, kun oma pääoma ei ole enää negatiivinen vaan yli nollan.

    Käytännössä lainmuutos johtaa osakepääoman negatiivisuutta koskevan ilmoitusvelvollisuuden osalta toimintamarginaalin kaventumiseen. Pakollinen osakepääoma antoi jonkin verran liikkumatilaa ennen pakollisen rekisteri-ilmoituksen tekemiseen, mutta kun osakepääomaa ei ole lainkaan, poistuu vähäinenkin 0–2.500 euron välillä oleva pelivara. Jo ensimmäinenkin kuluerä, jota vastaavat tuotot eivät ole kotiutuneet, tai viimeistään ensimmäinen useinkin tappiollinen tilikausi, johtaa heti velvollisuuteen rekisterimerkinnän tekemiseen.

    Edellä oleva ”hölmöys” johtuu vain siitä, että vähimmäisosakepääomaa koskevan muutoksen yhteydessä ei haluttu hallituksen esityksen mukaisesti puuttua osakepääoman menettämistä koskevan ilmoitusvelvollisuuden lieventämiseen. Lieventämistä vastustaneet tahot perustelivat vastustamistaan velkojiensuojan turvaamisella.

    Norminpurkutavoite on siten onnistunut, että osakeyhtiön perustamisen kynnys on jatkossa huomattavasti nykyistä matalampi. Samalla aikaansaatiin kuitenkin osakepääoman menettämistä koskevan ilmoitusvelvollisuuden muuttuminen hyvin ankaraksi. Hallituksen esityksessä todetaan erikseen, että velkojiensuojan kehittämistarpeita ja vaihtoehtoja tullaan arvioimaan laajasti vuonna 2019 käynnistettävässä selvityshankkeessa. Siihen saakka ja mahdollisia uusia lakimuutoksia odotellessa on toimittava nykysäännösten mukaisesti.

    11.2.2019
    Tapio Kinanen
    asianajaja, Hyvinkää

    Sukupolvenvaihdoshuojennusta verotuksessa koskevan perintö- ja lahjaverolain 55.1 §:n mukaan verovelvollisen pyynnöstä voidaan osa perintö- ja lahjaverosta jättää maksuunpanematta ja lain 56 §:n mukaan verolle voidaan pyynnöstä myöntää enintään 10 vuoden koroton maksuaika.

    Maksuunpanematta jätettävän veron osan laskemiseksi menetellään siten, että siirtyvä omaisuus jos se on yhtiön osakkeita, arvostetaan 40 %:iin vertailuarvosta. Osakeyhtiön yritysvarallisuus arvostetaan määrään, joka vastaa 40 prosenttia muutoin varojen arvostamista koskevien säädösten mukaisesti lasketusta määrästä.

    Sukupolvenvaihdoshuojennuksesta saatava veroetu on siten saajalleen huomattava.

    Ennen sukupolvenvaihdoshuojennuksen myöntämistä on kuitenkin tarkasti selvitettävä, mitä osakeyhtiön omaisuutta sen piiriin voi kuulua.
    Perintö- ja lahjaverolain 55.1 §:ssä edellytyksenä todetaan mm., että

    perintö- tai lahjaverosta jätetään verovelvollisen Verohallinnolle ennen verotuksen toimittamista tekemästä pyynnöstä osa maksuunpanematta, jos:

    1) veronalaiseen perintöön tai lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä;

    2) verovelvollinen jatkaa perintönä tai lahjana saaduilla varoilla maatalouden tai maa- ja metsätalouden harjoittamista tai muuta yritystoimintaa perintönä tai lahjana saadulla maatilalla tai näin saadussa yrityksessä.

    Ratkaisussa KHO 2018:163 oli nimenomaan kyse siitä, mitä yhtiön varallisuutta aiottujen osakkeiden lahjoituksen myötä lahjansaajille siirtyy eli onko kyse yrityksestä vai sen osasta.

    Lähtökohtaisesti on katsottu, että perintö- ja lahjaverolaissa käsite “yritys” tarkoittaa toimintaa, johon sovelletaan elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia. Osakeyhtiössä voi olla myös varoja, jotka verotuksessa käsitellään tuloverolain mukaisesti, jolloin kyse on henkilökohtaisen tulolähteen käsitteestä. Tuloverolain mukaan osakeyhtiön verotuksessa käsitellään esimerkiksi osakeyhtiön saamat vuokratulot.

    Henkilökohtaisen tulolähteen tuloksi katsottava toiminta tai varat saattavat olla lähtöisin harjoitetusta varsinaisesta yritystoiminnasta, mutta ne ovat muuttuneet esim. sijoitusomaisuudeksi. Seurauksena varat eivät enää välttämättä ole harjoitetun liiketoiminnan kannalta tarpeellisia. Sukupolvenvaihdoshuojennusta ei kohdistettaisi näihin liiketoiminnan harjoittamisen kannalta tarpeettomiin siirtyviin varoihin.

    KHO:n ratkaisua on muutamissa kommenteissa pidetty merkittävänä linjaratkaisuna juuri sen johdosta, että huojennus voitiin kohdistaa vain yhtiön varsinaisen elinkeinotoiminnan varoihin ja ulkopuolelle jätettiin osin elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluviksi kirjatut taulut ja juhlarahat. En kaikilta osin yhdy KHO:n linjaukseen, koska käytännön asianajotoiminnassa ennakkoratkaisuja haettaessa on verotuksessa tehty ns. taseaukaisuja, jolloin elinkeinotoimintaa harjoittavan yhtiön mahdolliset muun toiminnan varat jäävät yleensä huojennuksen ulkopuolelle. Katson, että edellä oleva on nimenomaan vakiintunut lähtökohta sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa ja sen toteuttamiseen valituilla keinoilla kuten jakautuminen, osingonjako, muu lahjoitus, yhtiön purkaminen jne.

    KHO piti lääkäriyhtiötä sinänsä perintö- ja lahjaverolain 55.1 §:ssä tarkoitettuna yrityksenä. Elinkeinotoiminnan varoiksi luettuja tauluja ja juhlarahoja sekä muun toiminnan tulolähteen varoja ei kuitenkaan pidetty huojennussäännöksen tarkoittamina varoina. Asiassa ei oltu selvitetty miten yhtiö tarvitsisi näitä varoja lääkäritoiminnan harjoittamiseen tai sen jatkamiseen tai työpaikkojen säilymisen turvaamiseen yrityksen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Asiassa oli vain selvitetty, että lahjansaajat valitaan yhtiön hallitukseen.

    Edellä olevasta ei ole vaikea päätyä KHO:n ratkaisun lopputulokseen. Merkitystä ei myöskään ole sillä seikalla, miten kirjanpidossaan yhtiö on sijoitusomaisuutensa muutoin kirjannut ja miten sillä on ehkä pyritty vaikuttamaan elinkeinotulon ja henkilökohtaisen tulolähteen jakoon. Merkitystä ei siis ole verovelvollisen käsityksellä asiasta vaan sillä miltä asia todellisuudessa näyttää.

    KHO:n tapauksessa on kyse siitä, että taseen varat muodostuivat yli 90 % elinkeinotoimintaan liittymättömistä varoista ja että sitä liittymää, miten varat ovat tarpeen elinkeinotoiminnan harjoittamisen, sen jatkamisen ja työpaikkojen säilymisen kannalta tarpeen, ei oltu ennakkoratkaisua haettaessa eikä myöhemmässä valitusprosessissa avattu. Enemmän asiassa näyttää olevan on siten kyse asian esittämisen näkökulmasta kuin KHO:n merkittävästä linjaratkaisusta.

    Ratkaisu oli äänestystulos 3-2, jossa eri mieltä ollut vähemmistö olisi hylännyt veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen ja pitänyt osakeyhtiön varoja kokonaisuudessaan perintö- /ja lahjaverolain tarkoittamana huojennukseen oikeuttavina varoina. Perustelut tähän koskivat kuitenkin lähinnä verovelvollisten yhdenvertaiseen kohteluun tukeutuvia seikkoja. En kuitenkaan katso, että yhdenvertaisuusseikkoihin vedoten olisi ollut syytä muuttaa sukupolvenvaihdoksen lainsäädännön esitöissä lausuttua varmistusvaatimusta, että veronhuojennuksen tulee kohdistua sellaisen varallisuuden lahjoittamiseen, joka myös tosiasiallisesti palvelee yritystoimintaa ja jota käytetään yritystoiminnan jatkamiseen yrityksessä.

    Verohallinto antoi valituksen alaisen ennakkoratkaisun toukokuussa 2016 ja KHO:n ratkaisu saatiin joulukuussa 2018. Noin 2,5 vuoden käsittelyaika on hyvä esimerkki sukupolvenvaihdosprosessien pitkästä ajasta silloin, kun muihin vaihtoehtoisiin ratkaisuihin ei ehkä haluta tai voida mennä.

    6.2.2019
    Tapio Kinanen
    asianajaja, Hyvinkää

    Suunniteltu sukupolvenvaihdos mahdollistaa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n mukaisen verohuojennuksen soveltamisen yritysvarallisuuden siirtoon jatkajalle. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltumisen edellytysten kannalta on olennaista tunnistaa verohuojennuksen soveltamisalaan kuuluva yritysvarallisuus. Tunnistamisen kannalta tulolähdejaottelu on ollut keskeisessä asemassa. Tulolähdejaotteluun on suunnitteilla muutoksia, mutta sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltamiseen ehdotetut muutokset eivät kuitenkaan vaikuttaisi.

    Vähän aikaa sitten annetun hallituksen esityksen HE 257/2018 mukaan elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia muutettaisiin niin, että yhteisöjen verotus toimitettaisiin riippumatta toiminnan eri tulolajeista. Maatilatalouden tulo verotettaisiin kuitenkin edelleen maatilatalouden tuloverolain mukaan.

    Muutos tarkoittaisi esim. osakeyhtiön kannalta kaiken tulon verottamista elinkeinotulona. Tähän saakka esimerkiksi osakeyhtiön vuokratulot on katsottu henkilökohtaisen tulolähteen tuloksi ja verotettu tuloverolain mukaisesti. Jatkossa osakeyhtiön vuokratulotkin verotettaisiin siis elinkeinotulona.

    Muutos keventää kirjanpidon ja veroilmoituksen laatijan työtä, sillä enää ei tarvitsisi jakaa ansaittuun tuloon liittyviä kuluja tulolähteittäin niiden oikein kohdentamiseksi. Kaikki tulonhankkimiskulut ja vähennyskelpoiset korkomenot voitaisiin tulevaisuudessa vähentää elinkeinotulolähteen tulosta.

    Muutosta on tämän hetken tiedon mukaan tarkoitus soveltaa vuoden 2020 verotuksessa.

    Uudistuksen ulkopuolelle on tarkoitus jättää yleishyödylliset yhteisöt sekä asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhtiöt.

    Valiokuntakäsittelyssä ei ole pidetty tarpeellisena käsitellä perintö- ja lahjaverolain 55 §:n verohuojennusta sukupolvenvaihdostilanteissa koskevaa pykälää. Pykälän sukupolvenvaihdoshuojennuksen soveltaminen on ollut varsin sidottu elinkeinotuloverolain ja tuloverolain soveltamiseen harkittaessa onko kyse sellaisesta yritysvarallisuudesta, johon sukupolvenvaihdoshuojennusta voidaan soveltaa.

    Hallituksen esityksen perusteluissa on todettu, ettei tulolähteitä koskevalla muutoksella ole tarkoitus vaikuttaa perintö- ja lahjaverolain sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevaan käytäntöön.

    Tämä tarkoittaa, että huojennus voidaan edelleen lähtökohtaisesti hyväksyä vain sellaisen yritysvarallisuuden siirtoon perintö- ja lahjaverolain 55 §:n tarkoituksessa, joka liittyy yritystoimintaan ja on tarpeen yritystoiminnan jatkamisessa. Tuloverolain mukaisesti ennen verotettu muu yritysvarallisuus tai yritystoiminnasta johtuneet passiiviset sijoitukset ja omistukset, jotka eivät ole tarpeen yritystoiminnassa, joudutaan siten jatkossakin erikseen selvittämään ja pohtimaan miten aiottu sukupolvenvaihdos huomattavine etuineen on mahdollista toteuttaa.

    Muutos ei tule ainakaan keventämään sukupolvenvaihdokseen liittyvän suunnittelun tarvetta ja eikä lyhentämään sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen tarvittavaa väliin pitkääkin aikaa. Kun tarkoitus on, että vain elinkeinotuloverolain mukaan verotettava yritystoiminta voidaan veronhuojennus saavuttaen siirtää jatkajalle, on tuloverolain mukaan verotettava yritystoimintaan kuulumaton omaisuus pääsääntöisesti saatava siirron kohteena olevasta toiminnasta pois. Tulolähdejaon poistumisen jälkeenkin on voitava edelleen tunnistaa tulolähdejaon mukainen toiminta ja siihen kuuluva omaisuus.

    28.1.2019
    Tapio Kinanen
    asianajaja, Hyvinkää

    Rikosoikeudellisista vastuuvapausperusteista säädetään rikoslain 4 luvussa. Niitä ovat tunnusmerkistöerehdys, kieltoerehdys, vastuusta vapauttavaa seikkaa koskeva erehdys, hätävarjelu ja pakkotila. Oikeudesta käyttää voimakeinoja virkatehtävän hoitamisessa säädetään erikseen. Voimakeinojen käyttö sallituissa rajoissa jää rankaisematta.

    Luvun 2 §:ssä on määritelty kieltoerehdys. Se tarkoittaa, että henkilön tekoa on pidettävä anteeksiannettavana, koska hän ei ole tiennyt menettelevänsä lainvastaisesti. Tekoa luullaan siten sallituksi. Sanotaan, että kyse on vaikeudesta ymmärtää lakia.

    Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Kieltoerehdys voi toimia anteeksiantoperusteena vain poikkeuksellisesti ja tulee sellaisenaan sovellettavaksi yksinomaisena vastuuvapausperusteena harvoin.

    Sen sijaan kieltoerehdys voidaan ottaa huomioon osittaisena rangaistusvastuun lievennyksenä. Tällaisessa tapauksessa tekijä ei voida kokoaan vapauttaa rangaistusvastuusta, mutta olosuhteet tekohetkellä voidaan ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävänä seikkana. Tällöin on mahdollista tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn rangaistuksen enimmäismäärästä.

    Kieltoerehdyksen soveltaminen vastuuvapausperusteena edellyttää, että tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, kun erehtyminen johtuu

    1) lain puutteellisesta tai virheellisestä julkistamisesta;

    2) lain sisällön erityisestä vaikeaselkoisuudesta;

    3) viranomaisen virheellisestä neuvosta; tai

    4) muusta näihin rinnastettavasta seikasta.

    Oikeuskäytännössä kieltoerehdykselle on myönnetty rajoitettu merkitys vastuusta vapauttavana tai lieventävänä perusteena. Asiaa on perustelu ankaran vastuun johtamisella mahdollisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Yleispreventiiviset seikat asettavat vastuuvapaudelle kuitenkin verraten ahtaat rajat, kuten hallituksen esityksessä todettiin, ja siten vain ilmeisen anteeksiannettava tietämättömyys voisi johtaa vastuuvapauteen. Erehdys viittaa väärään tietoon ja virheelliseen käsitykseen, että teko on sallittu. Tästä syystä yleisen lain soveltamiseen liittyvät tapaukset perustunevatkin lähinnä viranomaisen virheelliseen neuvoon.

    20.11.2018
    Tapio Kinanen
    asianajaja, Hyvinkää

    Adoption käsitteestä ja uusperheen perheensisäisestä adoptiosta kertova kirjoituksen ensimmäinen osa on ilmestynyt 22.10.2018. Kirjoituksen toisessa osassa selvitetään adoption edellytykset ja adoptiomenettely.

    Adoption edellytykset

    Adoptiovanhemmiksi käyvät lähtökohtaisesti ketkä tahansa adoptiolaissa säädetyt edellytykset täyttävät henkilöt henkilökohtaisista ominaisuuksistaan huolimatta. Käytännössä adoptiomenettelyssä adoptiota hakevien henkilöiden taustat varmistetaan huolellisesti ja esimerkiksi rikostuomiot voivat olla adoptioprosessin käynnistämisen esteenä.

    Adoptiolaki asettaa adoptiovanhemmille ikärajat. Pääsäännön mukaan adoptionhakijan tulee olla täyttänyt 25 vuotta ja jos adoptoitava on alaikäinen, tulee adoptionhakijan olla enintään 50 vuotta.

    Lisäksi säädetään adoptiovanhempien ja adoptiolapsen välisestä ikäerosta, jonka tulee pääsäännön mukaan olla vähintään 18 ja enintään 45 vuotta, jos adoptoitava on alaikäinen.

    Adoption vahvistaminen edellyttää, että adoptoitavan lapsen molemmat vanhemmat ovat antaneet adoptiolle suostumuksensa. Adoptiota ei voida vahvistaa ilman adoptoitavan suostumusta, jos hän on täyttänyt 12 vuotta.

    Adoptiosuhteen vahvistaminen

    Adoption hakeminen alkaa aina pyytämällä adoptioneuvontaa kotikunnan sosiaalihuollosta tai Valviran adoptiolautakunnan hyväksymältä palveluntarjoajalta.

    Neuvonnan tehtävä on selvittää, onko adoptiolle edellytyksiä ja valvoa adoptoitavan lapsen etua. Adoptioneuvonnassa adoptiota aikoville kerrotaan perusteellisesti adoption vaikutukset ja tarjotaan tietoa huolellista harkintaa ja päätöksentekoa varten. Samalla arvioidaan ja autetaan adoptiota hakevia arvioimaan, onko hakijoista adoptiovanhemmiksi. Adoptioneuvonta kertoo myös adoptiota varten tarvittavien suostumusten hankinnasta. Kunnallinen adoptioneuvonta on hakijalle maksutonta.

    Adoption vahvistaminen alkaa käräjäoikeudelle lähetettävällä hakemuksella. Hakemuksen käsittelyn edellytyksenä on, että adoptionhakijoille on annettu adoptioneuvontaa. Käräjäoikeus vahvistaa osapuolten kuulemisen jälkeen adoption, jos adoption edellytykset ovat olemassa ja adoptio on lapsen edun mukaista.

    26.10.2018
    Klaus Kinanen
    OTM, Hyvinkää

    Syntyvyyden lasku ja lapsettomuus ovat varsin usein uutisotsikoissa. Lapsettomuus saattaa olla tietoinen valinta tai tahatonta. Kansantaloudellisen näkökulman ja heikkenevän huoltotaseen rinnalla lapsettomuus voi olla yksilön tai perheen henkilökohtainen tragedia. Perheenlisäystä tavoiteltaessa adoptio on yksi varteenotettava vaihtoehto.

    Mikä on adoptio?

    Adoption eli lapseksiottamisen tarkoituksena on vahvistaa lapsen ja vanhemman suhde adoptoitavan ja adoptiovanhempien välille.

    Suomessa adoptiosta säädetään nykyisin adoptiolaissa, joka perustuu niin sanotulle vahvan adoption periaatteelle. Vahva adoptio merkitsee, että adoptiolapsi siirtyy adoptiovanhempien sukuun ja adoptiolapsen suhde biologisiin vanhempiin katkeaa. Adoptiolapsella on sama oikeus periä adoptiovanhempansa aivan kuin adoptiovanhempien omilla biologisilla lapsilla. Adoptiolapsella on kuitenkin 12 vuotta täytettyään oikeus saada tietää biologisten vanhempiensa henkilöllisyys.

    Tuomioistuimen vahvistama adoptio on lopullinen eikä sitä voida purkaa hakemuksella. Aikaisemman adoption purkautuminen on mahdollista vain, jos lapsi adoptoidaan myöhemmin uudelleen toiseen perheeseen.

    Uusperheen perheensisäinen adoptio

    Pääsääntönä on, että muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä. Esimerkiksi avopuolisoiden ei ole mahdollista adoptoida yhdessä lasta niin, että adoptiosuhde vahvistettaisiin lapsen ja molempien avopuolisoiden välille.  Perheensisäinen adoptio muodostaa poikkeuksen mainittuun pääsääntöön.

    Perheensisäisellä adoptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa aviopuoliso adoptoi puolisonsa lapsen. Puolison lapsen adoptio voi tulla kyseeseen uusperheessä, johon kuuluu aviopuolisoiden omia ennen uuden avioliiton solmimista syntyneitä lapsia esimerkiksi aikaisemmasta avioliitosta. Perheensisäisen adoption tarkoituksena on lujittaa uusperheen jäsenet vahvemmin toisiinsa.

    Perheensisäistä adoptiota harkittaessa on otettava huomioon, että adoptiolapsi menettää oikeudelliset siteet etävanhempaansa ja oikeuden periä etävanhempi. Etävanhempi ei adoption vahvistamisen jälkeen enää voi vastata lapsen huollosta eikä hänellä ole lapsen tapaamisoikeutta.

    Perheensisäiseen adoptioon on pääsääntöisesti saatava lapsen kummankin vanhemman suostumus. Eniten painoarvoa on kuitenkin laitettava lapsen edulle. Lapselle adoption vahvistaminen voi merkitä henkisesti raskasta eroa tärkeästä etävanhemmasta.

    Kirjoituksen 26.10.2018 ilmestyvässä toisessa osassa selvitetään adoption edellytykset ja adoptiomenettely.

    22.10.2018
    Klaus Kinanen
    OTM, Hyvinkää

    Asiakas sai haasteen käräjäoikeuteen teosta, josta sitä toki osasi odottaa, mutta sen sijaan häntä kummastutti syyttäjän vaatimus 80 euron rikosuhrimaksusta. Mikä se on, koska eihän tässä asiassa ole edes rikosuhria?

    Vaatimushan perustuu jo 22.5.2015 annettuun lakiin rikosuhrimaksusta. Laki tuli voimaan 1.12.2016 ja koskee vain rikoksia, jotka on tehty tämän jälkeen.

    Lain tarkoituksena on vahvistaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kohdennettavaa valtionrahoitusta maksujen tuottoa vastaavalla määrällä.

    Rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan se, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Maksuvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos tekijä oli rikoksentekohetkellä alle 18-vuotias.

    Rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan myös oikeushenkilö, joka tuomitaan yhteisösakkoon. Rikosuhrimaksu on 40 euroa, jos rangaistus tuomitaan yhdestä tai useammasta rikoksesta, joista vähintään yhdestä säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enintään kuusi kuukautta.

    Rikosuhrimaksu on 80 euroa, jos rangaistus tuomitaan yhdestä tai useammasta rikoksesta, joista vähintään yhdestä säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enemmän kuin kuusi kuukautta.

    Oikeushenkilölle määrättävä rikosuhrimaksu on 800 euroa.

    Rikosuhrimaksu peritään siis myös rikoksista, joihin ei liity uhria.

    Rikosuhrimaksun määrää käräjäoikeus, syyttäjä rangaistusmääräyksen yhteydessä, poliisi, tullimies, rajavartija ja erätarkastaja sakkomääräyksen yhteydessä. Maksun määräämiseen ei liity harkintaa.

    Yleisimmäksi yksittäiseksi maksuun johtavista rikosnimikkeistä on muodostunut poliisin antama sakkomääräys liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

    Maksulla siis vahvistetaan rikoksen uhrien tukipalveluihin kohdennettavaa valtionrahoitusta ja sillä on tarkoitus parantaa rikosten uhrien asemaa. Maksuilla on määrä rahoittaa muun muassa Rikosuhripäivystyksen ja lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitettua tukipuhelinpalvelua.

    18.10.2018
    Tapio Kinanen
    asianajaja, Hyvinkää