Päivä: 14.2.2017

Vastine Aamupostin pääkirjoitukseen 4.2.2017.

Aamupostin pääkirjoituksessa 4.2.17 tuotiin esille huoli oikeudellisten palvelujen saatavuuden heikkenemisestä alueella, mikäli Hyvinkään käräjäoikeus lakkautetaan tuomiopiirien yhdistämisen myötä.

Olemme tarjonneet asianajopalveluita Hyvinkäältä alun neljättä vuosikymmentä palvellen asiakkaita ympäri Suomen ja laajasti myös Virossa. Vaikka Hyvinkään käräjäoikeus menetettäisiinkin, me emme ole lähdössä Hyvinkäältä.

Sijoittautumisemme Hyvinkäälle johtuu Hyvinkään keskeisestä sijainnista ja kattavista liikenneyhteyksistä. Yhdessä tietotekniikan kehityksen kanssa ne tekevät kansainvälistenkin toimeksiantojen hoitamisen Hyvinkäältä käsin mahdolliseksi. Alueen elinvoimainen kasvuhakuinen liiketoimintaympäristö luo myös tarvetta asianajo- ja muille asiantuntijapalveluille.

Paikallisuudella on merkitystä. Esimerkiksi arkaluonteisten ja henkilökohtaisten asioiden, kuten perintöön tai testamenttiin liittyvien kysymysten hoitaminen yhdessä paikallisen asianajajan kanssa kasvokkain tapaamalla tuntunee luotettavammalta ja mielekkäämmältä ratkaisulta verrattuna asioiden hoitamiseen pääkaupunkiseudulla tuntemattomien palveluntarjoajien kanssa puhumattakaan internetin tee se itse –tyyppisistä palveluista. Paikallisuudella ja kasvokkain kohtaamisella on merkitystä myös yritysten näkökulmasta. Tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla tavattavissa oleva paikkakuntalainen asianajaja edistää osaltaan yrityksen menestymistä liiketoimissaan. Paikallinen asianajaja luo myös hyvän pohjan pitkälle yrittäjän ja asianajotoimiston väliselle toimeksiantosuhteelle ja molemminpuoliselle luottamukselle, mikä on asiain tehokkaan ja joutuisan hoidon edellytys.

Asianajajan tai lakimiehen ei näin ollen ole mitään syytä siirtyä pois Hyvinkäältä käräjäoikeuden mukana. Tuomioistuinasiat ovat loppuen lopuksi vain murto-osa siitä oikeusturvasta, jonka turvaamisesta juristikunnalla on vastuu. Hyvinkään edut liiketoimintaympäristönä eivät kuitenkaan ole ikuisesti itsestäänselvyys. On selvää, että Hyvinkää taistelee vetovoimaisuudessaan muiden radanvarsikuntien kanssa pääkaupungin väestöä luoksensa vetävää voimaa vastaan. Kamppailu tätä voimaa vastaan edellyttää Hyvinkään pitämistä elinvoimaisena, mikä edellyttää alueen yrittäjien ja asukkaiden yhteispeliä alueen elinvoimaisuuden kirkastamiseksi. Hyvinkää on tehtävä tunnetuksi laadukkaiden tuotteiden ja palveluiden kotipaikkana.

6.2.2017
Klaus Kinanen
oikeusnotaari

assistentti

Kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 7.2.2017.