Kuukausi: syyskuu 2015

Kansainvälistymisen myötä yhä useampi jättää kotimaansa ja muuttaa pysyvästi tai väliaikaisesti esimerkiksi työn tai eläkepäivien vieton merkeissä ulkomaille. Tällöin joudutaan myös entistä useammin kosketuksiin vieraan valtion lainsäädännön kanssa, joka voi poiketa lähtömaan laista peruslähtökohdiltaan ja oikeuskulttuuriltaan. Suuret eroavaisuudet saattavat yllättää, mutta niihin voi ja kannattaa varautua etukäteen.

Valtioiden lainsäädäntöön kuuluvat kansainvälisyksityisoikeudelliset säännökset tarjoavat usein mahdollisuuden määrätä etukäteen lakiviittauksella sovellettavasta laista. EU:n uusi 17.8.2015 voimaan tullut perintöasetus on keino, jolla voidaan EU:n sisällä välttää sovellettavaksi tulevaan lakiin liittyviä yllätyksiä kun kysymys on perintöasioista sekä helpottaa useassa jäsenvaltiossa olevan jäämistön hoitoa perillisten näkökulmasta.

Jokainen valtio soveltaa omia kansainvälisyksityisoikeudellisia säännöksiään, jotka koskevat esimerkiksi perimykseen sovellettavan lain määräytymistä ja siitä ennakolta sopimista. Suomessa nämä säännökset sisältyvät perintökaaren 26 lukuun.

Lain 6 §:n mukaan perittävä voi määrätä testamentilla, että perimykseen sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen perittävä on määräystä antaessaan tai kuollessaan. Sovellettavaksi voidaan valita myös sen valtion laki, jossa perittävällä on määräystä antaessaan tai kuollessaan kotipaikka. Laiksi voidaan valita myös sen maan laki, jossa määräyksen antajalla on aikaisemmin ollut kotipaikka.

Lisäksi, jos perittävä on määräystä antaessaan avioliitossa, sovellettavaksi voidaan lisäksi määrätä sen valtion laki, jota on sovellettava avioliiton varallisuussuhteisiin.

Perittävä voi siis testamentin muotovaatimuksen täyttävällä asiakirjalla määrätä perimykseensä sovellettavasta laista mainittujen ehtojen puitteissa silloin, kun perintöasia käsitellään suomalaisessa tuomioistuimessa ja sovellettavaksi tulevat perintökaaren kansainvälisyksityisoikeudelliset säännökset. Näin on käytännössä useimmiten silloin, kun perittävällä oli kuollessaan Suomessa asuin- tai kotipaikka.

On kuitenkin huomattava, että eri valtioiden kansainvälisyksityisoikeudelliset säännökset poikkeavat toisistaan. Jos perittävä on muuttanut asumaan toiseen valtioon ja perimysasiaa käsitellään tämän valtion tuomioistuimessa, ei ole varmaa, että perittävän Suomen lain mukaan tekemä lakiviittaus hyväksytään. Tämän seurauksena perimykseen saatetaan soveltaa sellaista lakia, joka poikkeaa siitä, mitä perittävä ja perilliset olivat odottaneet.

EU:n uudella perintöasetuksella yhdenmukaistetaan perimykseen sovellettavan lain määräytymistä ja lakiviittauksen tekemistä koskevaa sääntelyä EU-jäsenvaltioissa. Asetusta sovelletaan 17.8.2015 ja sen jälkeen kuolleiden henkilöiden perimykseen. Perimysasialla on lisäksi oltava liittymiä useaan jäsenvaltioon

Kun lakiviittaus on tehty perintöasetuksen mukaisella tavalla, se hyväksytään toisessa jäsenvaltiossa. Perintöasetuksen mukainen lakiviittaus ei kuitenkaan koske muuta kuin perimysasiaa eikä siten vaikuta esimerkiksi siihen, minkä valtion verolainsäädäntöä perimykseen sovelletaan.

Perintöasetuksen mukaan perimykseen sovellettavaksi laiksi voidaan valita sen valtion laki, jonka kansalainen perinnönjättäjä on valinnan tehdessään tai kuollessaan.

Jos henkilöllä on useampi kansalaisuus, hän voi valita minkä tahansa sellaisen valtion lain, jonka kansalainen hän on valinnan tehdessään tai kuollessaan.

Esimerkiksi Portugaliin muuttavan kannattaa lakiviittauksella varmistaa, että perimykseen sovelletaan Suomen lakia. Tämä onnistuu niin kauan, kuin perinnönjättäjällä on Suomen kansalaisuus taikka Suomen ja Portugalin kaksoiskansalaisuus. Ellei lakiviittausta ole tehty ja henkilö asuu puolet vuodesta Portugalissa, saatetaan perinnönjättäjän kuollessa perimykseen soveltaa perinnönjättäjän asuinpaikan perusteella Portugalin lakia. Tämä taas voi johtaa perillisten näkökulmasta yllätykselliseen ja hankalaan perinnönjakoon.

Sen asiakirjan pätevyyteen, jolla lainvalinta tehdään, sovelletaan sen valtion lakia, joka on asiakirjassa määrätty sovellettavaksi perimykseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että valittaessa sovellettavaksi Suomen laki, asiakirjan tulee täyttää perintökaaren mukaiset testamentin muotovaatimukset.

Perinnönjättäjä voi eläessään muuttaa tai peruuttaa perintöasetuksen mukaisen lainvalinnan samalla tavalla kuin testamentinkin. Muutoksen tai peruutuksen on siten täytettävä testamentin muotovaatimukset, kun sovellettavaksi valitaan tai on valittu Suomen laki.

Testamentin avulla perinnönjättäjä voi huolehtia perinnön jakautumisesta perillisten kesken tarkoituksenmukaisella tavalla ja ehkäistä perinnönjakoa koskevia riitoja.

Testamentin tekemistä suunnitellessaan on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota myös lakiviittauksen tekemisen mahdollisuuteen. Näin on etenkin silloin, jos henkilöllä on useita vuokra- tai omistusasuntoja ja irtainta omaisuutta eri maissa ja ulkomailla vietetään suhteellisen suuri osa ajasta niin, ettei varsinaista asuin- tai kotipaikkaa voida välttämättä jälkikäteen määrittää yksiselitteisellä tavalla. Tällöin testamentilla ja siihen sisällytetyllä lakiviittauksella voidaan varmistaa perintöön sovellettavan perillisten kannalta tarkoituksenmukaista lakia.

– Klaus Kinanen

Vuonna 2006 voimaan tullutta tilaajan selvitysvelvollisuutta ja vastuuta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annettua lakia on tähän mennessä muutettu vajaa kymmenen kertaa ja viimeinen muutos tuli voimaan 1.9.2015

Lain yleinen soveltamisala koskee sellaista tilaajaa, joka Suomessa käyttää vuokrattua työntekijää tai jonka Suomessa olevissa työtiloissa tai työkohteissa työskentelee työntekijä, joka on tilaajan kanssa alihankintasopimuksen tehneen työnantajan palveluksessa. Yleisenä edellytyksenä on, että työtehtävät liittyvät tilaajan toiminnassa tavanomaisesti suoritettaviin työtehtäviin tai niihin liittyvin kuljetuksiin.

Käytännössä näkyvin soveltamisala on rakennustoiminta, jolloin eri toimijoilla on sopimusketjussa selvitysvelvollisuus työsuorituksen sisältämän kokonaisuuden osalta.

Laki ei suoraan sano eikä sulje suoraan mitään toimialaa tilaajavastuulain ulkopuolelle. Usein mielletään, että kysymys olisi vain rakentamistoiminnan tilaajavastuun selvityksestä mutta laki koskee kaikkia toimialoja, joilla toiminta kattaa soveltamisalaa ja muut soveltamisedellytyksiä koskevat määräykset . Esimerkiksi tänä vuonna aluehallintavirasto, joka toimii valvovana viranomaisena, kohdistaa tilaajavastuulain valvonnan erityisesti IT-alan yrityksiin.

Syyskuun alusta 2015 voimaan tulleissa muutoksissa alihankintasopimuksen vastikkeen arvo ilman arvonlisäveroa on nostettu 9000 euroon entisen 7500 euron sijasta.

Lainsäädäntöön lisättiin kokonaan uusi pykälä, joka koskee ns. lähetettyjä työntekijöitä, silloin kun toiseen valtioon sijoittautunut yritys lähettää Suomeen työntekijöitä. Tällöinkin soveltamisen kannalta on ratkaisevaa vastikkeen arvo.

Aikaisempi lainsäädäntö velvoitti tilaajan selvittämään myös toimittajan verovelan määrän ja hankkimaan selvityksen siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty. Uusi lainsäädäntö lähtee siitä, että selvitysvelvollisuuden piiriin kuuluu verovelkaa koskeva ilmoitus tai viranomaisen antama selvitys verovelan määrästä. Käytännössä kyse on tutusta verovelkatodistuksesta. Erikseen ei kuitenkaan enää edellytetä selvitystä siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma olisi tehty. Sen sijaan erääntyneiden eläkevakuutusmaksujen kohdalla vastaavaa muutosta ei tehty vaan näiden osalta edellytetään edelleen maksusopimuksen selvittämistä.

Kokonaan uutena selvityskohteena on selvitys työterveyshuollon järjestämisestä.

Lähetettyjen työntekijöiden osalta on lisäksi kirjattu jo vakiintunutkin tapa esittää työntekijöiden todistukset sosiaaliturvan määräytymisestä ennen kuin nämä aloittavat työn teon. Kyse on näiltä osin E101 –lomakkeen esittämisestä.

Vastaavasti rakentamistoimintaan liittyvään tilaajaselvitykseen on lisätty erityinen lainkohta siitä, että myös rakentamistoimintaan liittyvien työntekijöiden todistus sosiaaliturvan määräytymisestä on nimenomaan esitettävä ennen kuin työt aloitetaan.

Laiminlyöntimaksua on myös korotettu. Laiminlyöntimaksun vähimmäismäärä on nyt 2 000 euroa ja enintään 20000 euroa ja korotetut maksut vastaavasti vähintään 20000 euroa ja enintään 65000 euroa.

Aikaisemmassa lainsäädännössä rakentamistoimintaa koskenut erityinen korotettua laiminlyöntimaksua koskeva pykälä, joka ei muita toimialoja koskenut, on muutoksen myötä poistettu. Korotettu laiminlyöntimaksu arvioidaan nyt kaikkien toimijoiden osalta saman lainkohdan mukaan, jolloin laki on merkittävästi kiristynyt sen tavoitteiden mukaisesti harmaan talouden estämiseksi.

Laiminlyöntimaksu voidaan määrätä tilaajan maksettavaksi mikäli selvitysvelvollisuus on yleisesti laiminlyöty, mikäli tilaaja on tehnyt sopimuksen liiketoimintaan määrätyn elinkeinonharjoittajan kanssa tai on tehty toimitussopimus huolimatta siitä, että tilaajan on täytynyt tietää, että toisella sopimusosapuolella ei ole tarkoituskaan täyttää työnantajana lakisääteisiä velvoitteitaan.

Päättyneellä viikolla antoi hallinto-oikeus myös reippaan muistutuksen siitä, että tilaajavastuulain selvitysvelvollisuus ja laiminlyönnistä seuraava laiminlyöntimaksu on syytä ottaa vakavasti. Toistaiseksi ei lainvoimaisessa ratkaisussa 25.8.2015 oli tilaajalle määrätty 5 700 euron laiminlyöntimaksu sillä perusteella, että tilaajalle esitetyt selvitystä koskevat asiakirjat olivatkin väärennöksiä. Laiminlyönniksi katsottiin siten, väärennösten hyväksyminen selvitysvelvollisuuden täyttämistä osoittaviin asiakirjoihin.

Kyse ei ole siis enää vain siitä, että tilaaja kysyy sopimuskumppaniltaan laissa vaaditut seikat kirjallisine todistuksineen vaan myös siitä, että vastaanotettujen todistusten oikeellisuus tulee todeta.
– Tapio Kinanen